keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Fit Mom-viikko 1/15

 
Pikainen postaus ensimmäisestä kuluneesta projektiviikosta. Suoraan sanottuna tää on ollut aikamoista hakemista, uuteen ruokavalioon totuttelemista ja tuon salireenin kanssa ei olla päästy vielä edes vauhtiin. Viikonloppuna ja eilen käytiin Nikon kanssa salilla katsomassa sarjat läpi jotta osaan sitten tehdä itsekseenkin, ilman tuon "PT:n" avustusta liikkeet varmasti puhtaasti.
 
Tuloksista ei voida vielä puhua, mutta on sentään jotain tapahtunut. Viikko ja yksi kilo, onneksi kuitenkin alaspäin. Odotin suoraan sanottuna että ekalla viikolla lähtis ainakin kaksi, kun nesteitä on kropassa sen verran paljon varmasti. Tavoitteeksi oonkin ottanut että mentäisiin n.-1kg per viikko. Mutta pelkät kilot ei tässä merkkaa, niitäkin tärkeämpää on ollut se että olen pysynyt ruokavaliossa pilkulleen, lipsuttu ei olla vaikka nälkä onkin yllättänyt monesti. Salilla on käyty pari kertaa ja lenkillä lähes joka päivä.
 
 
 
 
Kuvassa on vihdoin myös tän mamman täysi lisäravinnearsenaali, luulis riittävän ? Viimeiset purnukat saapuivat toissa päivänä. Nyt vaan tosissaan kiloille kyytiä, tästä on hyvä jatkaa viikkoon numero 2 !
 
 
VIIKKO #1 TOTAL:
 
Painonmuutos lähtöön: -1000g
Lenkkipäivät: 6/7
Sali: 2/4 (jos noita reenejä voi vielä edes laskea mutta anyway...)
Ruokailut - OK ! Ei lipsuja !
 
 
Kertokaahan, kiinnostaako teitä lukea tästä projektista tälläisen postauksen muodossa kerran viikkoon ? Tää toimii nimittäin ihan törkeenä motivaattorina mulle, koska teidän lukijoiden silmien alla en uskalla höllätä ! Jatkossa lupaan panostaa myös kuviin vähän enemmän. ;)
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


42 kommenttia:

  1. Mua ainakin kiinnostaa koska yritän itekin tehdä ikuisuusprojektista vihdoinkin nyt oikeasti toimivan! Vertaistuki tässäkin hommassa on ihan hurjan tärkeetä :) mullakin on Star Nutritionin kamaa kotona, huomenna pääsen maistelemaan!

    Ja lukijat tosissaan on aika motivaattori, mullekin on tullut kommentteja tasaisin aikavälein että noh, mites menee projektin kanssa, ja hävettää jos ei ole uutta kerrottavaa :D lipsumisetkin pitää vaan oppia ottamaan vain pieninä takapakkeina, oppia niistä ja ottaa itseään uudestaan niskasta kiinni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sehän riittää jo että sua kiinnostaa ;) Nimenomaan, vertaistuki on ihan mielettömän tärkeetä tälläsissä projekteissa ! Nuo Star Nutritionit on oikeesti hyviä, meillä myös Niko vannoo niiden nimeen vähän kokeneempana salilla kävijänä myös. Puhut kyllä asiaa ! ja nyt kun tästä on tehny näin julkista niin ei vaan KEHTAA epäonnistua ja luovuttaa !

      Poista
  2. Todellakin kiinnostaa kuulla lisää tosta projektista! Komppaan edellistä, vertaistuki tulee tarpeeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes kiva homma, tästä tulee siis viikoittainen postaus varmasti :)

      Poista
  3. Todellaki jatkossa myös näitä postauksia! :)

    h-ihanaelama.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu että myös tälläisiä juttuja tykkäätte lukea :)

      Poista
  4. mites tää sun reenaus vaikuttaa imetykseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ainakaan vielä vaikuttanut mitenkään, ja siis jos olet lukenut aiempia postauksia niin reenaan nyt nimenomaan vastasynnyttäneille & imettäville äideille suunnatulla treeniohjelmalla ja ruokavaliolla :) eli se on suunniteltu niin ettei siitä koidu harmia imetykselle.

      Poista
  5. kiinnostaa todella, kirjottele vaik useamminkin sehän on iso osa sun elämää nyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep varmasti tuun kirjottelemaan useamminkin jahka ehtii ja juttua on, mutta vähintään ainakin kerran viikkoon :)

      Poista
  6. Vautsi! Arvostan ihmisiä jotka lähtee tollaseen =) Minä noudatin kuukauden tiukkaa ruokavaliota (sen takia, että söisin tarpeeksi) salitreenin ohella ja se teki tiukkaa!! =D Ruokamäärät oli kamalia...

    Innolla kuulen jatkossakin kehityksestäsi! =) Millainen kroppa sinulla oli ennen synnytystä? Harrastitko paljon liikuntaa? Sellainen ennen kuva ja nykyinen kuva olis myös tosi kiva. Kuvista sen muutoksen näkee parhaiten. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos, kiva kuulla :)) Kyllä uuteen ruokavalioon on aina oma hommansa totutella, on annokset sitten suurempia taikka pienempiä mitä normaalisti syö..

      Hyvä juttu, projekti tulee kuitenkin olemaan olennainen osa blogia jatkossa. Nuorempana pelasin jalkapalloa 10v jonka jälkeen pari vuotta salibandyä, eli koko nuoruus ja lapsuus meni urheillessa.. täysikäisenä sit alko kaikki muu kiinnostaa ja siitä asti on myös paino noussut. Mikään laiha en oo koskaan ollut, mutta urheilullinen kroppa on ollut. Ennen raskautta kävin kyllä salilla mutta 10 kiloa oli silti ylimäärästä ja niistä pitäs nyt ainakin päästä eroon :) Kiitos ssussuu <3

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos Emmi <3 näin kun sais jatkettua koko 15viikkoa niin ylpeä olisin itestäni.

      Poista
  8. Hyvä! Mullaki on oma projekti meneillään jota päivittelen viikottain, toimii tosi hyvänä motivaattorina!

    http://raskauteni.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. En tiedä oletko kuullut Fastin vanukkaista.. http://www.pudding.fi/
    on vähä kalorisia ja sopii "herkutteluun" noin kun muuten noudattaa tiukkaa ruokavalioo.. ja käsitykseni mukaan on ihan turvallista imettävälle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon kuullut, ja aikeissa oiskin kotiuttaa tuollainen pussi :) on vaan niin hyvän kuulosia kaikki maku vaihtoehdot etten osaa päättää mitä ottaisin :D

      Poista
  10. Liityin lukijaks, sulla on kiva blogi :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa :) mä olenkin seuraillut sun blogia jo pitkään ja siellä myös lukijana !

      Poista
  11. Luin tota Apua tukka lähtee -kirjotusta ja tuli mieleen, että alotitko syömään jotakin biotiinituotetta? :) Oma tukka katkeilee ja putoaa hirveetä vauhtia ja pohdin mitä sitä tekis :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo vielä aloittanut, hieman on nimittäin auttanut jo pelkästää kunnon kampaamotason hoitoaineen käyttö sekä tuo Tange Teazer kampa mikä repii hiuksia huomattavasti vähemmän :) koitan nyt näillä pärjätä mahdollisimman pitkään !

      Poista
  12. Hei tuli muuten mieleen, et onko sulla käytössä heraproteiini? (katoin vaa tuota star nutritionin pakettia.) Sitähän ei suositella imettäville. (tuntuis oudolta, että tässä ohjelmassa sitä ois, ku on kerta suunnitelu imettäville.) ei suositella siksi raskaanaoleville/imettäville, ku ei oo tieteellistä näyttöä haitoista. Meijänki protskupaketeis lukee kaikis "ei imettäville."

    Itte en imettämisen aikana oo uskaltanu niitä vetää ollenkaa. :D Nykyäänhä en imetä, mutta heraproteiinia en voi muista syistä käyttää. (laktoosiongelma)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäksi, tuo että noin paljon on pistetty ostamaan lisäravineita, niin sehän on ihan pelkkää rahastusta. Ensinkään normaali treenaja ei tarvi puoliakaan noista purnukoista. Tätä hommaa vaan sponsoroi nuo lisäravinnefirmat, ja niiden myytni kasvaa ennätysmäisesti, kun Mari Kasvi suosittelee tässä hommassaan näitä. En sano ilkeyttäni, vaan ihan hyvää hyvyyttäni ja sun rahoja ajatellen. :) Dieetin kannalta ei oo minkään valtakunnan merkitystä noilla lisäravinteilla. D-vitamiini toki on hyväksi aina talviaikana!

      Poista
    2. Jaa niin millä perusteella? Mm. Tietynlaisisten palutusjuomien tehosta on ihan tieteellistä näyttöä.

      Poista
    3. Jatkanpa vielä omaa edellistä kommenttiani: palautusjuomassa, joka sisältää nopeasti imeytyvää heraproteiinia ja maltodekstriiniä, on ravintoaineet siinä muodossa, että ne imeytyvät nopeammin lihasten käyttöön kuin kiinteä ruoka. Eli monen käyttämä rahka+banaani-combo ei tosiaan ole se paras treenin jälkeinen palautumisen edistäjä. Välipalana toki mainio, mutta ei palautusjuomana.

      Poista
    4. Siis en sanokkaan etteikö niiden tehosta olis tieteellistä näyttöä! Itsekkin niitä joskus käyttänyt. :) Vaan näen asian niin, että niistä ei NORMAALI treenajalle ole hyötyä. Tälläinen peruspirkko kun saa ne tarvittavat ravintoaineet ja vitamiinit ihan ruoankin kautta, kun syö puhtaasti ja terveellisesti. :) Itte en vaan kannata mitään ylimääräsiä! :) Proteiinijauhe on vaa lisäainemömmöö.. jos siis käyttää maustettua. Maustamaton ei oo niinkään paha. Ja meidänkin protskujauhepussissa lukee "ei sovellu imettäville äideille." Ja mitä noihin purnukoihin tulee, niin kaikki cla:t sun muut on vähä turhaa rahanmenoo, kun niiden hyöty on niin minimaalinen. Toki se varmasti antaa lisäbuustia treeniin. :)

      Poista
    5. Niin ja lisään vielä kommenttiboxia täyttäen, että kun tuli nää jutta/mari,jne julkisuuteen niin fitnesstukku., kaupat, mass jne alko myymään ihan järkyttäviä määriä lisäravinteita, kun perustreenajat alko luuleen että ne on nyt se tie sinne onneen. Tie onneen on kova treeni ja puhdas syöminen, lisäravinteet tulee vain sitten jos ei pysty syömään normaaliruokaa niin paljon, että saisi riittävän määrän proteiinia. Mää saan ihan perus raejuusto, rahka, liha jne kombolla jopa 200g proteiinia päivässä. Ei siihen mitään proteiinijauheita tarvitse..lisäksi proteiinijauheen etuhan on vain se, että se tulee hieman halvemmaksi kuin maitorahka. Ihan vain sen vuoksi moni syö sitä.

      Poista
    6. Ihan maustamatonta heraa saa käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Ei näitä maustettuja makuherajauheita. Niissä just ne ylimääräiset makua tuovat keinotekoiset väri-ja makuaineet ovat haitallisia. Mä ite oon käyttänyt Fastin natural-hera80 raskauksien ja imetyksien aikaan. :)

      Poista
    7. ^ja hyvää tulee kun laittaa esim. banaanin ja mansikoita + maustamatonta heraa blenderillä sekasin. Ei sen jälkeen tee maustettuja jauheita mieli ;)

      Poista
    8. Syön tosiaan ammattilaisten laatimalla ruokavaliolla, mihin kuuluvat nämä lisäravinteet. Ruokavalio on suunniteltu imettäville, joten luotan tässä tapauksessa siihen että näitä tuotteita on turvallista käyttää. Itse Mari Kasvi syö myös samalla ruokavaliolla ja käyttää näitä lisäravinteita myös. En ota kantaa sen enempää tähän asiaan, sillä tästäkin asiasta on niin monia näkemyksiä etten tahdo ruveta väittelemään kenenkään kanssa :) Ainiin, ja missään pakkauksissa ei lue etteikö saisi käyttää imetyksen aikana.

      Poista
    9. Ammattilaisia on monenlaisia. Kannattaisi ehkä itsekin perehtyä asioihin. Kaikki jaska menee maidon mukana myös vauvaan. Kyllähän noilla lisäainepaukuilla saadaan tuloksia, mutta onko kroppa sit terve, elinvoimainen? Voin lämpimästi suositella noiden lisäainepommien jättämistä pois :) hyvä valmentaja katsoo sulle korvaavat, luonnollisemmat tuotteet. Tai sit kaiken takana on vaan raha (Kasvin ja noiden valmistajien) ja siinä ei sinun tai vauvasi todellinen hyvinvointi merkkaa.

      Poista
  13. Mua kiinnostaa! Itelläkin painonpudotusprojekti meneillään :)!

    VastaaPoista
  14. Mua kiinnostaa ja olis kiva välillä jos kirjottasit sun päivän ruokailut ja aikaväli millä syöt + liikunnat. :) Niin ja kiinnostaa tietää myös pidätkö sä herkkupäivää kerran viikossa tai harvemmin, mutta tietyin väliajoin? terv. yksi mama joka yrittää laihduttaa, mutta tarvitsee herkkupäivän välillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ehdottomasti kirjoitan näistäkin asioista ! Herkkupäivää ei ainakaan tässä ensimmäisillä viikoilla ole, eli kun nää ohjelmat vaihtuu nyt 4vko välein ja viimeinen jakso on 7vko niin saa nähdä että tuleeko niitä jatkossa :) Luulisin !

      Poista
  15. Kiinnostaa kuulla! Olen itsekin mukana tuossa samassa fit momissa. Jätin tosin nuo purnukat hankkimatta, kun tarvittavat vitskut ja hivenaineet löytyy jo kaapista ja muutenkin pyrin syömään aika "puhtaasti" niin ei oikein protskujauheetkaan istu lisäaineineen mulle :) Kiloja ei oo yhtään kokonaista tainnut lähteä, mutta mies totes tänään vatsan litistyneen eli turvotuksesta on ilmeisesti jo päästy. Tsempit sullekin jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hauskaa että täällä teitä samaa jakso vetäviäkin löytyy :) TSEMPPIÄ KOVASTI ! Kieltämättä itseäkin hirvitti tuo lisäravinteiden määrä, mutta päätin nyt kuitenkin tämän jakson ajan niitä ainakin käyttää. Saa nähdä miten jatkuu sitten tämän 15viikon jälkeen... Se on niin yksilöllistä noiden kilojen kanssa, mutta pian ne alkaa varmasti karisemaan ! Kiitos samoin :)

      Poista
  16. Hyvä hyvä :) ja mitä noista purkeista niin kaikki on mun mielestä ihan ns peruskauraa ja hyviä jokaiselle joten turhaa et oo satsannu :) meilläki käytetään täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin sen nään, tuossa on tosiaan vitamiineja, öljykapseleita ja maitohappoja joten en näe miten ne voisi olla ns. täysin turhia kun niitä olisi hyvä vetää muutenkin kuin vain "dietillä" :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3