maanantai 14. lokakuuta 2013

Ikeaholistit Kuopion Matkuksessa

 
 
 
Lauantaina suunnattiin auton nokka kohti Kuopiota, Matkusta ja Ikeaa. Ollaanhan me aikamoisia Ikeaholisteja, en tajua miten me keksitään noin 2kuukauden välein syy lähteä Ikeaan, ja aina muka jotain kotoa uupuu. Tällä kertaa reissun tarkoitus oli hakea Ikeasta makkariin toinen valkea Malm-lipasto, mutta kappas se jäikin vielä kauppaan. Päätettiin ettei sitä vielä hommata viemään tilaa, jos kuitenkin pärjättäisiin vielä ilman telkkaria makuuhuoneessa. Onneksi reissu ei suinkaan ollut turha kuitenkaan, mukaan tarttui vaikka mitä kivaa ja ensimmäistä kertaa raskauden jälkeen annoin itselleni luvan tuhlata myös vähän itseeni. Nykyään kun jostain kumman syystä tulee kartutettua vain yhden toisen neidin vaatekaappia.......
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kaikkea kivaa tarttui mukaan, ja erityisen tyytyväinen oon että löysin itselleni syksyksi kengät, lämpimän ihanan neuleen ja tuo laukkukin oli ihan superkiva ! Ikeasta lähti kaikkea pientä mukaan + leikkimatto mummilaan Milalle. Aika kivoja löytöjä, eikö ?
 
Matkuksesta tykkään tosi paljon, siellä on otettu niin hyvin huomioon juuri lapsiperheet. Löytyy perhehuoneet, perheparkkipaikat, vaipanvaihtopisteet miltein joka vessasta, paljon ruokapaikkoja ja vaunujenkin kanssa on hyvin tilaa liikkua. Ennen ollaan tykätty aina hurauttaa Tampereelle Ikeaan ja Ideaparkkiin, mutta tällä hetkellä Matkus on ehkä kuitenkin mun/meidän lemppari, ja juuri pienen lapsen kanssa helpompi vaihtoehto kun kaikki putiikit löytyy saman katon alta.
 
 
 
 
 
 
 
P.s. HUOMENNA SE ALKAA ! Kuinka jännää, 15viikon treenijakso jonka jälkeen toivottavasti voin sanoa olevani jollain tasolla Fit Mom ;)
 
 
 
 
 


22 kommenttia:

  1. Meillä on sitten ollut samat viikonloppu suunnitelmat :D
    Mekin yleensä käydään Tampereella mut tällä kertaa mentiinkin poikkeuksellisesti Kuopioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska juttu ! Tuollaiset shoppailureissut on kyllä huippu kivoja aina tietyin väliajoin ! :) jos sitä seuraavan kerran taas vaihteen vuoks menis Treelle ;)

      Poista
  2. Kiitos Essi ihanasta blogista, tätä lukiessa tulee aina hyvälle mielelle! :) Lähdin kans mukaan ja ostin fitmom-paketin, mutta ihmettelen että vielä mitään ei ole kuulunu! Vai mahtaakohan kaikki info tulla vasta huomenna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellenne, te lukijat ootte kuitenkin tän homman suola ja ihanaa kun kommentoitte ! Ilahduttaa tosi paljon jokainen :)

      Huippua ! Me sitten nähään siellä FB-ryhmässäkin siis ! Kaikki ne ohjelmat julkaistaan huomenna, joten no worries :) Huomenna päästään alkuun, maltan tuskin odottaa ! Tsemppiä sinnekkin treenijaksolle :)

      Poista
    2. Mageet noi kengät ja laukkukin on kiva, ei näytä vaan yhtään Lindexin laukulta vaan ihan joltain vähän tyyriimmältä jopa :) Kivoja löytöjä !

      Poista
    3. No huh kiitos vastauksesta, mua siis ei ole unohdettu :'D Tämä mami ei ole facebookissa, niin valitettavasti ei siellä nähdä. :) Tsemppiä myös sulle treeneihin, onneksi sulla on oma personaltsemppari kotonaki, ni seki jo edesauttaa ihan varmasti onnistumista! :)

      Poista
    4. Kiitos Anonyymi, itekkin kovasti tykkään :) ja kiitos Mirella ! kyllä tuosta koti PT:stä on suuri apu :)

      Poista
  3. Kaikkea ihanaa oot ostellu :)

    Ostospostaukset on aina kivoja :D

    VastaaPoista
  4. Ihania tavaroita! :) Meilläki on Mimillä nuo kissavaatteet. ihanat! Kävittekö siinä mehubaaris oliks se nyt joku jungle juice tms. ;) iha sairaan hyvät smoothiet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo on kyllä supersöpöt :)) ei käyty, mutta houkutti kyllä ! näytti niin hyviltä kun ihmiset niitä osti siitä :)

      Poista
  5. Mekin käytiin eilen Matkuksessa :)

    käypä kurkkaamassa mun blogista haaste sulle! :) http://pienenhiirulaisenodotus.blogspot.fi/2013/10/minun-merkkini.html

    VastaaPoista
  6. Matkuksen H&M on petollinen, sieltä aina tarttuu vähintään pienille ihmisille jotain matkaan! Oon älyttömän kateellinen kun teillä vielä viihdytään reissussa, meillä alkaa jo lähikaupassa käyminen olla haastavaa kun ei jaksettais istua paikallaan.. (Lapsesta puhuin, mutta taitaa kyllä sama päteä mieheenkin :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ollaan Milan syntymän jälkeen käyty nyt kaks kertaa ja molemmilla kerroilla on hyvin lahjakkaasti saatu kulutettu euroja niin Matkuksen putiikkeihin ja aina niin ihanaan Ikeaan :D hahaha. joo on kyllä kätevää kun nuo molemmat vielä viihtyy reissussa, saa nähä sit ku neiti saa jalat alleen kuinka hankalaa tuo touhu on sitten......

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Se on, ja Kappahlissa oli vielä -50% alessa <3

      Poista
    2. Kääk mun pitää käydä kattoo jos täälläki ois!!

      Poista
  8. Itsellänikin kesti tovi, ennen kuin synnytyksen jälkeen jotain ostin itselleni. :) Pepille on puolestaan tullut ostettua yhtä sun toista! Meillä on sama tuo H&M:n leopardi asu. :) Kiva että olet löytänyt jotain myös itsellesi! Tuo laukku on muuten lähes täydellinen kopio Mulberryn Alexasta, mikä onkin seuraavana hankintalistallani. :D

    http://mbabysteps.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli sama Alexa mieleen kun ton näin, saa nähä millon olis varaa sijoittaa ihan aitoon ;)

      Poista
  9. Seuraavan kerran kun oot Matkuksessa niin pidetään blogimammatreffit :) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, pitää tulla huikkaamaan sulle kun ollaan seuraavan kerran tulossa ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3