tiistai 12. marraskuuta 2013

Blogi 1v !

  
Blogi täytti eilen vuoden ! KOKONAISEN VUODEN. Tä ?
 
Tähän vuoteen on mahtunut valtavan paljon kun miettii menneitä kuukausia. Blogia aloitellessa olimme tienneet raskaudesta tasan kuukauden, "pahimmasta" alku järkytyksestä oltiin selvitty. Itseasiassa perimmäinen tarkoitus blogin avaamiselle oli raskaus ja odotusajasta kirjoittaminen. Kesäkuussa kun Mila syntyi mielessäkään ei käynyt että bloggaus jäisi lapsen myötä, odotusblogi muuttui huomaamatta ja luonnollisesti äitiysblogiksi.
 
Blogin ensimmäinen banneri.


Koskaan aiemmin en ollut blogia pitänyt, tämä oli minulle ihan uusi juttu, jännittävä sellainen missä halusin kehittyä ja oppia uutta. Oppia ilmaisemaan itseäni ja jakamaan asioita elämästäni saman henkisten ihmisten kanssa. Kirjoittaminen oli ollut minulle haave jo pitkään, mutta koskaan en ollut saanut aikaiseksi aloittaa tai ehkä en vain uskaltanut ? Raskaana ajatus kypsyi ja vihdoin repäisin. Lastenkengissä oltiin, mutta halu kehittyä oli suuri. Ensin ajattelin etten halua että juttuja lukee muut kuin perheenjäsenet ja tutut, mutta pian kun raskaudesta tuli julkista alkoi kävijämäärät nousta.
 
 


 
Pieces of Miracles on = Essi. Blogi kertoo minusta ja meidän perheestä, meidän elämästä ja sen pää tähdestä Milasta. Lisäksi välillä mennään myös enemmän lifestyle tyylillä, kotijuttuja, kauneutta, sisustamista, elämäntaparemppaa, urheilua, materialismiä ja ruokajuttuja. Tulevaisuudessa haaveilen että pääsen kirjoittamaan myös matkustelusta, uudesta kodista ja jonain päivänä ehkä myös häävalmisteluista...
 
 
 
 
 
 
 Ikinä en olisi villeimmissä haaveissanikaan voinut kuvitella että vuoden päästä kirjoittamisen aloittamisesta olen näin koukussa tähän touhuun. Tai sitä että meitä seuraa Facebookin kautta lähes 300 lukijaa, Instagramissa yli 500 seuraajaa, Blogilistalla tilaajia 56, Bloglovinissa 161 lukijaa sekä Bloggerin kautta kirjautuneita jo reilusti yli 300 ! Toukokuussa sain myös kunnian liittyä Blogirinkiin, sen kautta ollaan päästy mukaan mahtaviin kampanjoihin esim. sotkemaan sormiväreillä ja luomaan uutta palvelua lapsiperheille. Bloggaus on jo nyt mahdollistanut myös muutaman huikean yhteistyön upeiden merkkien ja firmojen kanssa. Ollaan saatu huippu tuotteita testaukseen ja tälläkin hetkellä mamma on matkalla kohti unelma vartaloa yhteistyön tukemana. Yhteistyöt mahdollistavat myös sen että saan annettua teille lukijoille aina välillä jotain ihanaa takaisin arvontojen merkeissä, huomenna muuten pyöräytetään synttäri-arvonta käyntiin Mini Mintin kanssa !
 
 Minä rakastan tätä, bloggaaminen on muodostunut hyvin rakkaaksi harrastukseksi, enkä voisi kuvitella lopettavani. Eniten teen tätä itselleni, mutta voi kuinka paljon te lukijat mua motivoitte ja ilostutatte kommenteilla ja läsnäolollanne. Ette tiedäkään kuinka paljon teiltä saan, etenkin kun omasta kaveripiiristä ei montaa lapsellista ystävää löydy. Teiltä saan vertaistukea, neuvoja ja tsemppausta tässä äitiyden maailmassa sekä ihan muutenkin vain elämässä. Blogin kautta olen löytänyt myös ihan oikeasti muutamia uusia kavereita. En voi liikaa korostaa, ootte huippuja ! ♥
 
  Huikeeta, ihanaa, jännittävää ja motivoivaa ! Mun piti kirjoittaa odotuspäiväkirjaa vain itselleni ja tutuille... kuinkas sitten kävikään ? No nälkä kasvoi syödessä ja nyt mulla on rakas uusi harrastus mitä en halua ikinä lopettaa.
 
Kiitos ensimmäisestä vuodesta kaikille mukana olleille ! Toivottavasti edessä on vielä monen monta upeaa vuotta, saa nähdä mitä ne tuovat tullessaan? ♥
 
 
Synttäriviikolla luvassa:
 
*ARVONTA !*
*Paluu raskauteen, kuvapostaus vauvamahasta viikko viikolta !*
*Kaikkien aikojen suosituimmat postukset*
*Fit Mom-viikko 4/15*
 
 
 





 
 
 


23 kommenttia:

  1. Siun blogi on niin ihana! Onnea ♡

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille! :) Jee mitä kivoja juttuja tulossa, en malta odottaa! <3

    VastaaPoista
  3. Onnea! Kohta meilläkin vuosi takana. :)

    VastaaPoista
  4. ihana blogi. oot tosi nätti :)

    VastaaPoista
  5. Sun blogi on kyl niin mahtava! Ekoja, joita aloin seuraamaan ja mukana oon pysynyt tiukasti! You go girl! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot mahtava ! Kiitos Nanna <3 samoin täällä seuraillaan teitä !

      Poista
  6. Paljon onnea blogille <3 Meidän pitää nähä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 no niin pitäis, on taa "hieman" jäänyt. Jos ens viikolla repästään joku päivä ?

      Poista
  7. Synttärionnittelut. <3 Tuli hyvään saumaan tuo MiniMintin arvonta, sain sieltä vähän inspistä tulevien kenkien hankintaa varten, meillä kun on nyt ensikengät hakusessa!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3