maanantai 6. tammikuuta 2014

Uneton pikku mönkijä !


Meillä oli yksi uneton pikku pirpana täällä hereillä vielä pari tuntia sitten, eli takana on hyvin levoton ilta. Johtuisiko kenties siitä että meidän typy oppi tänään suuren uuden taidon, nimittäin mönkimään ja hilaamaan itseään matolla karvojen avulla ! Wohou oon niin ylpeä äiti nyt. Tästä tuskin menee kauaa kun neiti nöpö lähtee tosissaan liikenteeseen. Toisenkin uuden jutun neiti oppi eilen illalla, pärryytyksen ja kiherryksen rinnalla meillä on koko eilis ilta ja tämä päivä jokelleltu malliin "TÄTÄTÄÄÄTÄÄTÄTÄT!", niin ihanan ja hauskan kuuloista tuo pienen ihmisen "puhe".



Pieni miinuspuolikin näissä uusissa jutuissakin ilmeisesti oli, nimittäin se että illalla ei olisi malttanut mennä nukkumaan lainkaan. Mila kävi ensimmäistä kertaa unille jo 9 aikaan iltapuuron jälkeen, mutta heräsi kirkkain silmin jo 20min tirsojen jälkeen eikä unta saatu lainkaan uudelleen. Ei auttanut muu kuin ottaa neiti vielä meidän kanssa olkkariin purkamaan energiavarastoja lattialle, no pari tuntia sitten sain pienen nakkimakkaran vihdoin untenmaille tyytyväisenä tuhisemaan.



Nyt eletään niin jänniä aikoja, päivät ovat niin hauskoja kun saa jatkuvasti huomata uusia taitoja ja tapoja mitä Milalle kehittyy ! Pieni kasvaa niin nopeaa.♥ Yritin liittää postaukseen viedota meidän mönkijästä ja hienosta uudesta taidosta mutta jostain syystä se ei onnistunut. Boring !! Mutta blogin Facebook sivuilla on suloinen video Milasta mönkimässä kohti kaukosäädintä, kannattaa käydä yytsimässä.

Olen kuullut ja lukenut että vauvoilla uuden oppiminen voi oikeastikkin vaikuttaa unijuttuihin. Onko muilla uudet taidot vaikuttaneet unenlaatuun ?

Niin ja hei huikeeta, SUOMI JA PIKKU JELLONAT ON UUSIA MAAILMANMESTAREITA !!! MAHTAVAA !





















18 kommenttia:

  1. Voi ihana Mila,jee! <3

    Teillä opittiin mönkimään ja meillä kävelemään! Tosin kävely on vielä vähän kyseenalaista mutta kuitenkin ;D

    Meillä on vaikuttanut uudet taidot toistepäin, eli Nepu vetää ihan älyttömiä yöunia, yleensä sen 12-14h putkeen! Neiti kyllä töhöttää päivän aikana ihan kamalasti, joten ei ihme että väsyttää :D Saas nähdä kun hoksaa kunnolla tuon kävelyn, että malttaako sitä nukkua sitten ollenkaan... :D Voi vauvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee ! Ja jee myös Nempun kävelytaidolle, wuhuuu. on nää eteviä likkoja. <3

      Ehkä se kääntyy meilläkin jossain vaiheessa noin päin, sitten kun uutuuden viehätys hieman laantuu :D

      Poista
  2. Meillä on vaikuttanut. Herätty mm. keskellä yöllä konttimaan tai seisomaan sängyssä. Saanut itsekseen yleensä siellä touhuta, ei olla otettu viereen tai herätty sen kummemmin ettei lapsi totu...nukahtanut sitten itsekseen kun on tarpeeksi treenaillut!

    VastaaPoista
  3. Meillä Atella vaikuttaa tosi paljon uudet taidot yöunien laatuun:) Mutta oon todennu että kerran oltu menty nukkuu jos joudun nostamaan sen takaisin 30min päästä olkkariin tai syliin nii en puhu. Toki rauhottelen jos kurjuus iskee mutta en puhumaan rupea sen kanssa. Neuvolassakin sanottu että se on hyvä että teen tarkasti sen että yö on yö ja sillon ei seurustella, näin oon saanut melko nopeasti pojan nukahtaa uudelleen!:) Mut kyllä se helpottaa kohta! Tsemiä öihin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toihan on hyvä tapa, jos mikään muu siis ei auta kun ottaa vielä beibe pois makkarista :) Kiitos !

      Poista
  4. Täällä vaikutti ainakin uniin uudet taidot, piti keskellä yötäkin nousta seisomaan ja pomppia sängyssä. Sitten jos kukaan ei huomioinut niin alko tutti lentämään sängystä ja hirvee huuto, että pakko nousta antamaan se tutti. :D Nyt ollut jopa rauhalliset yöt ainut vaan, että herra herää jo 5:00 ihan pirteenä ja itellään on kyllä vähän toiset fiilikset sillon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli taitaa siis olla todella yleistä tuo että kesken yötä herätään treenailee uusia juttuja... joo meilläkin tuo tutti lentää aina ekana sängystä, taitaa jo tajuta että se on varma tapa saada äiti tai isi paikalle :D Ohhoh johan teillä on alettu heräilee aikasin ! Tsemiä aikaisiin aamuihin :)

      Poista
  5. Meillä harjotellaan konttaamista joka yö. Vähintään 3 kertaa yössä on pelastettava toinen konttaamasta, kun ei mukamas yöllä pääse takaisin makuulle vaikka päivällä onnistuu paremmin kuin hyvin... :D

    VastaaPoista
  6. Joo meillä on ainaki vaikuttanu nuo uuet taijot hirveesti yöunii! :D ku opittii liikkumaa ni unissaaki liikuttii ja ku opittii istumaa ni yölläki piti tietty köyä istumaa :D ja oli hirvee levotonta unta! sitte ku Hugo oppi konttaamaa ni öisin aina konttaili pitkin pinniksen pinnoja, raasu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli tää varmaan menee vaan "pahempaan" päin.. jee :D Noo nää kuuluu asiaan, on noi vauvat niin hönöjä !

      Poista
  7. ihan huippu tämä sun blogi! ja ihana Mila ! :) jos haluut niin käy katsomassa http://sonjamiuw.blogspot.fi/ kirjottelen vauva-arjesta enimmäkseen ja vähän muustakin mitä mieleen juolahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sonja :) ehdottomasti tuun tsekkailemaan myös sun blogia !

      Poista
  8. Vaikuttaa meilläkin :D Tässä parin päivän sisällä on mein poika kans alkanu unissaankin konttaamaan :D Se on nii huvittavan näköstäkin ku pikkuherra touhuu siellä iha unenpöppörössä <3 Oon ite kääntänyt sit vaan takas selälleen varovasti. En tykkää et nukkuu vatsallaan ku se ilm. lisää kätkytkuolemariskiä. Ja muutenki pelkään et jos ei tajua kääntää päätä tarpeeks ni ei saa kunnolla henkeä :( Vai murehdinko turhasta, en tiiä.. Mut parempi olla liian varovainen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi pientä <3 juu mulla oli sama alussa että piti kääntää takaisin selälleen, kun Mila kääntyi aina masulleen unissaan.. mutta esim. silloin kun mä oon ollut pieni on vauvat nukkuneet neuvolan suositusten mukaan aina masullaan ? se on jännä miten nää muuttuu :) Nyt oon sit jopa nukuttanut välillä typyn masulleen kun saa sillain paremmin unen päästä kiinni..

      Poista
  9. Kehitys on ihan mieletöntä pienillä ja sitä tätätätätäätä voisi kuunnella loputtomiin, se on niin suloista :) Täällä kiipeillään ja noustaan tukea vasten seisomaan, hui. Mukavaa alkanutta vuotta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano ! Sulosointuja äidin korville <3 Ohoh, hienoa ! Kiitos samoin sinne :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3