tiistai 4. helmikuuta 2014

Lauantai-illan huumaa


Lauantaina oli mun "palkintoilta" ensimmäisen treenijakson päättymisen kunniaksi. Ajankohdan valinta olisi tietysti voinut olla parempikin sillä lähes kaikki mun kaverit olivat viikonloppuna jossain muualla kuin Jyväskylässä. Mutta onneksi sentään Milan kummitäti Kiira sekä Iiris olivat valmiita bailaamaan mun kanssa. Ilta menikin hyvässä seurassa, raclettejen ja hyvän juoman parissa. Vitsi muuten tuo raclettegrilli olisi kiva hankkia kotiin. Nam nam, mitä viikonloppuruokaa sillä saakaan aikaan !







Etkoilun jälkeen lähdettiin käymään pienellä baarikierroksella. Alunperin tarkoitus oli mennä vain yhteen paikkaan mutta sitten iski hinku käydä katsastamassa vähän useampi kuppila, onhan nuo ulkoilut sen verran harvinaista herkkua nykypäivänä. Ilta oli todella hauska ja onnistunut vaikka pienesti petyinkin siitä ettei liikenteessä ollut tuttuja lähes lainkaan, vaikka ennen vanhaan niitä tuli vastaan kuin sieniä sateella. Kai tuolla yöelämässä on tapahtunut ns. "sukupolven vaihdos" ? 





Mila ja Niko jäivät ensimmäistä kertaa kahdestaan illaksi ja yöksi, ja kun 4 aikaan aamuyöllä tulin kotiin nukkuivat mun molemmat murut sikeästi tuhisten, toinen pinnasängyssä ja toisen kainaloon sain itse käpertyä.

Pieni nollaus tuli kieltämättä tarpeeseen, nyt jaksan taas panostaa täysillä uuteen treenijaksoon ja kuivin suin ollaan ainakin vappuun saakka ellei pidempäänkin. Kyllä se on kuitenkin koti missä tämän äidin paikka on, nuo tuollaiset humputtelut on joitain muita varten nykyään ja hyvä niin. Tietysti on kiva päästä tuulettumaan aina välillä mutta sen voi tehdä muullakin tavalla kuin vetämällä pään täyteen. 


Pystytäänkö siellä nauttimaan ulkoilusta ja humputtelusta vielä samalla tavalla kuin ennen lapsia ? 











13 kommenttia:

  1. Tätä postausta oikein odotin, kiva kuulla miten sun humputteluilta sujui! Asusta olisin kuvaa kaivannut :D Sen verran kauan on omista ulkoiluista aikaa (2,5v!!!), että sitä haluaa eläytyä fiilikseen näin ruudun välityksellä! ;) Tuota olen myös itse miettinyt, että pystyyköhän sitä nauttimaan vai miettiikö kotihommia ja tuntee huonoa omatuntoa... Nähtäväksi jää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asukuva oli omassakin mielessä, ja se piti laittaakin jos olisin keksinyt jotain muuta päälle pantavaa kuin mun joulu-asun jost oli kuva joulupostauksessa :D Mulla on siis ihan positiivinen vaateongelma nykyään, kaikki vanhat vaatteet on isoja ja en halua ostella oikeastaan uusia ennen kesää tai ennen kun olen tavoite mitoissa :)

      Nyt toisella kerralla osasin jopa olla suht rauhassa, toki ajatukset eksyi välillä kotiin mutta yritin muistutella itselleni että olen ansainnut pikku irtioton ja noi mahikset on kuitenkin niin harvassa nykyään. Joten suosittelen kyllä lähtemään kun siltä tuntuu ;)

      Poista
  2. On ihan kiva käydä välillä tuulettumassa mutta silloinkin koko ajan ajatus kotona:D ennen raskautta kävin joka viikonloppu mutta nyt ei vaan tee mieli enää kun on tuo pieni neiti kotona, äidin napanuora ei oikein anna periksi;) olet todella kaunis äiti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, kun enää ei todella tee mieli juhlia usein. Kotona on paljon kivempaa ja ihanampaa <3 Oo kiitos kovasti Laura :)

      Poista
  3. me ollaan yhden kerran vain vietetty tuon isimiehen ja parin kaverin kanssa iltaa, mutta ei ole mua varten sellaiset "juominki-illat" ennen jaksoi, mutta nytten ei vaan edes kiinnosta. mieluummi rauhallinen koti-ilta ja esim leffaa ja hyvää ruokaa ja sellaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kotona olosta osaa kyllä nauttia perheen myötä ihan täysiä ! :) Mutta kieltämättä mä kyllä odotan kesää ja sitä kun uskaltaudutaan ekaa kertaa Nikon kanssa pistämään natiainen yöksi hoitoon, voi tehdä parisuhteellekkin ihan hyvää saada yksi ilta ja yö olla ihan keskenään..

      Poista
  4. Raclette on ehkä paras ruoka ikinä! Nam Nam! Sen jälkeen on kyllä aina ihan älytön ruokakooma :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän siinä petollista olikin, mutta ihmeen kaupalla maltoin lopettaa syömisen ennen totaali ähkyä :D Niin hyvää <3

      Poista
  5. Käyn yleensä todella harvoin ulkona, ehkä kerran puolessa vuodessa. Nyt on kuitenkin sattunut kaverin läksiäisiä ynnä muita juttuja ihan lyhyen ajan sisään, niin olen käynyt ulkona enemmän. Tosin alkoholia en käytä juuri nimeksikään, tykkään vain käydä tanssimassa. :D

    Linkkasin sinut muuten blogiini, toivottavasti ei haittaa! :)

    http://mbabysteps.blogspot.fi/2014/02/painonpudotus-synnytyksen-jalkeen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten jännää miten välillä kaikki juhlat tulee yhdessä rytäkässä :D sehän on tosi hyvä jos alkoholia ei kulu, osaispa sitä itsekkin jättää ulos lähtiessä juomisen muutamaan..

      Juu ei mitään, ihan otettu olen, kiitos Mirka <3

      Poista
  6. Itse pidän todella paljon raclette pannusta ja sillä tekisi mieli tehdä useamminkin kun keksis jotain uusia aineosia mukaan!! Mitä teillä oli? :)
    Meillä on normaalisti mm. jauheliha, juusto, punasipuli, kinkkurouhe, pekoni, paprika, kesäkurpitsa, herkkusieni ja cheddarjuustosiivut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommaisin tuon pannun meille heti jos Nikokin tykkäisi, sitä ei vaan saa innostumaan tuosta hommasta :/ Meillä oli chorizoa, pippurikinkkua, maissia, raclette-juustoa, oliiveja, sieniä, hillosipuleita, säilyke paprikaa ja racletet heitettiin aina perunan tai patongin päälle :) Hyvää oli !

      Poista
    2. Ooo tuo chorizo sekä pippurikinkku voisi olla hyvää!! :) me laitetaan aina sellaisiin tacokuppeihin jotka on just niiden pannujen kokoisia. Ja tällä keinolla sain myö mieheni innostumaan näistä ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3