sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kaksi vuotta


1. kesäkuuta, on yksi elämäni onnenpäivistä. Virallisen kesän alun lisäksi meidän perheessä
sillä on aivan erityinen merkitys, äidin ja isän vuosipäivä !





Tasan kaksi vuotta sitten, tarkalleen 730päivää sitten lauantai aamuna heräsin ensi kertaa maailman ihanimmasta kainalosta, olimme tavanneet vasta edellis iltana ja se oli menoa siltä seisomalta. Tunsin ja tiesin jo tuona aamuna että hän se on, minulle se yksi ainoa oikea ihminen. Mutta kukapa olisi uskonut että kaksi vuotta tuon kohtalokkaan tapaamisen jälkeen meillä olisi yhdessä jo pieni perhe ja maailman kaunein pieni tytär ? Ei varmasti kumpikaan meistä, mutta näin oli tarkoitus tapahtua ja nyt meillä on käsittämätön määrä onnen ja ilon aiheita elämässä, isoimpana niistä toistemme lisäksi oma lapsi. Viimeiseen kahteen vuoteen on mahtunut paljon, asioita on koettu yhdessä, ylä ja alamäet ollaan selvitty ja olen ollut onnellisempi kuin koskaan. Niin sen elämän mun mielestä täytyy mennäkin kun se oikea löytyy vierelle, eletään arkea ja nautitaan siitä, myös niistä vähän vähemmän ruusuista ajoista. Arvostetaan, rakastetaan ja huomioidaan toista, annetaan omaa aikaa ja vapauksia toteuttaa myös niitä omia intohimoja. Nyt takana on kaksi ihanaa vuotta yhdessä ja toivottavasti vielä lukemattomia onnellisia vuosia on vielä edessä päin !



Äsken kirjauduin ensimmäistä kertaa Facebookkiin tänään ja sieltä löytyi myös muistutus tästä juhlan arvoisesta päivästä. Tänään aiotaan nauttia toisistamme täysillä, kun Niko kotiutuu salilta ja Mila herää päiväuniltaan tarkoitus olisi puuhata jotain spesiaalia kivaa päivän kunniaksi ! Ehkä satamaan jätskille, suuntaamme vielä sisustuskierrokselle tai kenties ulos syömään ?

Facebookin Avéne-arvonnan voittaja julkistetaan huomenna ja listaan huippuviikonlopun TOP-tapahtumat, pysykää kuulolla. Rakkauden täyteistä sunnuntaita, pus ! ♥






16 kommenttia:

  1. Ihanaa 2v päivää teille <3

    VastaaPoista
  2. Meillä tuli tänään 6 vuotta täyteen eli sama vuosipäivä :-). Julistettiin sitä käymällä ulkona syömässä :-).t. Heidi pitkäaikainen lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi onnea teille <3 Meillä meni siis samoissa merkeissä, me kävimme myös syömässä !

      Poista
    2. Niin onnea myös teille, kun unohtui ekaan viestiin laittaa :-). Ootte tosi onnellisen näköinen pari :-).

      Poista
  3. Ihana postaus, paljon onnea teille!<3

    VastaaPoista
  4. Täällä uusi lukija liittyy joukkoon :)

    Onnittelut vuosipäivästä <3 minulla ja avomiehellä tänään tullut 7v täyteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan Suvi, toivottavasti viihdyt !

      Kiitos <3 Onneksi olkoon myös sinne jo pidemmästä taipaleesta !

      Poista
  5. Oih ja Snif! ;') Upeita ja onnellisia vuosia teille! Olette kaunis pari, kuten olen tainnut jo sen sata kertaa sanoa... Hihi!

    VastaaPoista
  6. Te näytätte ja kuulostatte niiin onnellisilta :) Paljon onnea toisen vuosipäivän johdosta! Kyllä se vaan kolahtaa kun sen oikean tapaa<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me sitä olemmekin ja kiitos Ansu <3 Nimenomaan, se tuntuu aivan erilaiselta kuin ikinä koskaan kenenkään toisen kanssa.

      Poista
  7. Tätä on toooooosi hankalaa kysyä ilman, että kuulostaisi "loukkaavalta", mutta haluan silti kysyä, ymmärrän jos et halua vastata :) Mutta siis, kun olette nyt olleet kaksi vuotta yhdessä, niin oliko Mila millään tapaa suunniteltu, olittehan olleet kuitenkin aika vähän aikaa vasta yhdessä kun raskauduit? Ja tosiaan, tämä ei ole millään tapaa pahalla kysytty, kuten sanottua, hankalaa kysyä ilman että kuulostaisi loukkaavalta :D

    Onnea vuosipäivästä myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nou hätä, en mä tälläisestä kysymyksestä loukkaannu ja et ole ensimmäinen joka rohkenee asiasta kysyä. Ei siis ole mikään salaisuus että Mila oli meille täysi yllätys, mutta iloinen sellainen. Eikä voi kieltää etteikö se aluksi ollut shokki meille molemmille mutta onnellisia oltiin alusta asti että meille suotiin tälläinen maailman ihanin yllätys. Oltiin siis oltu noin 5kuukautta yhdessä kun saatiin tietää raskaudesta joten aika nopeasti tässä ollaan menty mutta se on sopinut meille <3 Kiitos paljon onnitteluista !

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3