maanantai 28. heinäkuuta 2014

Neutralia puhtautta





Raskausaikana opin sen että vauvan vaatteet täytyy pestä hajusteettomalla pesuaineella, tietenkin mieluiten myös aineella joka on suunniteltu mahdollisimman herkälle iholle sopivaksi. Ainaisena tuoksufriikkinä tälläiset pesuaine merkit olivat minulle täysin tuntemattomia - silloin tutustuin ensimmäistä kertaa Joutsenmerkittyyn Neutraliin. Ensimmäisen vauvanvaate koneellisen jälkeen Neutralin putellit ovat kuuluneet meidän pesuhuoneen vakiokalustoon. Keväällä kun Blogiringiltä kyseltiin kiinnostaisiko mua lähteä tekemään postausta Neutralin tuotteista ei mun tarvinnut kahta kertaa miettiä - tottakai me ollaan mukana ! Näitä tuotteita voin suositella kaikille lämpimästi ja etenkin tietysti lapsiperheille.





Nämä aineet ovat paitsi perheen pienimmille niin myös vähän isommillekin tyypeille pelkästään hyväksi. Vaikka tuotteet ovatkin suunniteltu etenkin yliherkkyydestä kärsiville ihmisille, voi ihan normaali tavantallaaja käyttää Neutralia samaan tapaan - eli päästä varpaisiin. Pesuaineista ja muista tuotteista on jätetty väriaineet, hajusteet ja kaikki muutkin turhat ylimääräiset lisäaineet kokonaan pois. Näin ollen oma pienesi saa juuri niin hellää hoivaa kuin se ansaitsee. Tuotteethan on myös kehitetty yhteistyössä Allergia- ja astmaliiton kanssa.




Ennen tätä kamppista meillä oli kokemusta ainoastaan pyykinpesuaineista, mutta kappas Neutralilta löytyy aikamoinen rebertuaari ihan joka lähtöön. Saatiin testiin iso kasa eri tuotteita, oli se tutuin pyykinpesuaine niin nestemäisenä kuin jauheenakin, astioille omat aineet, saippuaa, deodoranttia, ihonhoitoa ja hiustenhoitoon vielä omat purnukat. Aikamoista, näillähän hoituu kaikki ! Eli jos kärsit yliherkkyydestä tai pesuaineiden tuoksuisuus tympäsee on tässä ratkaisu. Itse en tosin tuoksuttomaan elämään (vielä ainakaan) kykene joten edelleenkin Neutral pesee meidän pikkuneidin pyykit ja hellii hänen ihoaan kylpyhetkien lomassa.

Joko Neutral on löytänyt tiensä teidän kotiin ?



Yhteistyössä Unilever Neutral








11 kommenttia:

  1. Onko sulla vielä kokemusta tuosta Neutralin valkopyykille tarkoitetusta pyykinpesuaineesta? Saako sillä hyvin irti esimerkiksi valkopyykkiin jääneet keltaiset "kainalotahrat" (repesin nyt tuolle kainalotahralle, mutta ymmärsit varmaan mitä tarkoitan). :D -Yksi yliherkkä anonyymi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ollut meillä jo pitkään käytössä ennen tätä kamppista. Kyllä on lähtenyt meillä ainakin tahrat kuin tahrat, jopa nuo kainalotahrat :D

      Poista
  2. Meillä on ollut välillä tuota Neutralia vartalon pesussa, kun miehellä ja pojalla on atooppinen iho. Pyykinpesussa ei olla kokeiltu, kun käytössä on joku vastaavanlainen tuote. Taisi olla Omon sensitive, jos en nyt ihan väärin muista. Allergia- ja astmaliiton suosittelema se oli kuitenkin.

    Itse kylläkin käytän suihkussa hajusteellisia tuotteita, koska iho ei ole mitenkään herkkä ja niistä tulee jotenkin raikkaampi olo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmasti hyvä atopikoille :) kannattaa kokeilla myös pyykinpesuun, lähtee tehokkaasti puhtaaksi kaikenlainen lika !

      Joo sama juttu, suihkugeelistä en kyllä luovu ! Raikastuoksu on paras fiilis suihkun jälkeen.

      Poista
  3. Neutral onkin minulle ihan uusi tuotemerkki, ei ole aiemmin pistäny silmään. Olen kuitenkin ihastunut ekopesuaineisiin ja Lily's eco clean tuotteisiin. Ne sattuu vielä olemaan aikas ihanissa purnukoissa myös... Siihen sarjaan olen tutustunut tosiaan myös esimerkiksi astiapesuaineen kautta, joka muuten on loistava eikä kuivata käsiä!! Niistä voit lukea muuten blogistani jos kiinnostaa pesuaineet enempi.. eko tunnisteella löytyy lisää :)

    http://myttyra.blogspot.fi/2014/07/tiskaillen-ja-siivoille.html

    VastaaPoista
  4. http://undermyskin-jenna.blogspot.fi/2014/07/2972012.html?m=1

    Tätä kommenttia ei tarvitse julkaista, mun tarkoitus ei oo mainostaa itseäni mitenkään, mutta halusin vaan kertoa että tein pienen lainauksen sun tekstistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaisimpa kuitenkin ;) Kiva kun mun teksti sai sut pohtimaan, piti kommentoida sunkin boxiin mutta ollaan lomalla reissussa joten teen sen paremmalla ajalla. Anyway hyvä teksti Jenna <3

      Poista
  5. Meillä pestään myös pikkuneidin (7kk) vaatteet erikseen hajusteettomalla aineella, koska itse tykkään että puhdas pyykki tuoksuu jollekin :) Nyt taitaakin olla juuri pullo lopuillaan, niin voisin ostaa seuraavaksi tuota Neutralia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tullaan pesemään Miltsun vaatteet varmasti vielä pitkään erikseen :) ja juurikin Neutralilla. Omien pyykkien on kyllä tuoksuttava joltain niin tietää että on puhdasta :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3