maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lapsimessut 2014


 Nyt ne ovat taas tältä vuodelta ohi, Lapsimessut. Viime vuonna olin ensikertalainen ja tänä vuonna jo melkein kokenut messuilija kun suuntasimme lauantaina Lauran ja Mirkan kanssa kohti Helsinkiä. Vietettiin ihan huippu päivä, tapahtuma vastasi aikalailla odotuksia ja nyt messuista sai irti huomattavasti enemmän kuin viime vuonna vielä raskaana ollessa. Kuvia kertyi kameraan päivän aikana hurja määrä joten antaa otosten kertoa lisää messufiiliksiä !




















Niin kuin kuvista näette messuille oli saapunut valtava määrä eri alojen yrityksiä näytteilleasettajiksi, ihania lastenvaatteita, vaunuja ja muita lastentarvikkeita, vakuutusyhtiöitä, huvipuistoja, lastenruokia jne. Osastoista omiksi suosikeiksi nousivat mm. Elodie Details, Havenos, Kids Design Block, Gugguu, Crocs ja Lumoan. Kokonaisuudessaan olin tosi tyytyväinen tän vuoden tapahtumaan, ja messuille tulee varmasti lähdettyä myös ensi vuonna ! Silloin meidän pikku prinsessa onkin jo siinä iässä että messuilla on hänellekkin jo vaikka mitä kivaa ohjelmaa tarjolla.

Tehtiin tyttöjen kanssa aikamoisia messulöytöjä, omat löydöt esittelen teille huommenna ettei tämä veny jäätäväksi kuvamaratooniksi.

Kuinkas moni siellä ruudun toisella puolen kävi messuilemassa ? Mitkä fiilikset jäi, vieläkö jaksaa ensi vuonna uudestaan ? 








15 kommenttia:

  1. Ääää! Näyttää niin hyvältä! Ens vuonna on kyllä pakko päästä tuonne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä oli kyllä valtava valikoima kaikkea kivaa. Muutama juttu jäi vähän kaivelemaan kun pihistelin enkä kotiuttanutkaan, esim. tuollainen Papun ihana rusettipipo <3 pakko ehkä tilata netistä.

      Poista
    2. Minäki jo mietin voisinko valmiiks varastoon tuollaisen tilata jos joskus satuttais se prinsessa saamaan ;) Olis aika magee eikä noita kuitenkaan sitten enää saa!

      Poista
    3. äläpä ! ja kaikista mageinta ois jos olis aikuisillekkin niin vois äiti ja tytär kulkee samis pipoissa ;)

      Poista
    4. Jostainhan vois ettiä jonkun ihanan ompelutaitoisen ihmisen joka tekis mamallekin pipon ;)

      Poista
  2. En käynyt, mutta nyt kun katon noita kuvia, niin olis vissiin kannattanu:D voi hitsi! :DD

    VastaaPoista
  3. Hemmetin hemmetti että osaakin ärsyttää, mä oon kuolannut noita skip hopin reppuja jo pitkään ja haluankin semmosen Kevinille tarharepuksi ja niitä olis sitten näköjään messuilta saanut, kun teidän kassista näyttäs pöllö kurkkaavan :D Hitto sentää. No onneks noita saa tilattuakin :) Paljon reppu messuilla muuten maksoi? Voin sitte ärsyyntyä vähän lisää, kun kerrot että se oli jossain isossa alessa :DD
    Muutenkin harmittaa, ettei keritty kiertää kaikkia pisteitä, kun mun äiti oli mukana ja hänellä valmiiksi ostetut junaliput niin oli tiukka aikataulu.. Mutta ihan hyvä kokemus silti oli, vaikka päämärkänä juostiinkin ja koitettiin samalla jotain pisteitä nähdäkin :D Ensvuonna lähden kyllä niin, että voin kiertää jokaikisen pisteen ja että lapsikin pääsisi kokeilemaan kaikki temppuradat, raukka kun olisi niin kovin tahtonut nytkin yhdelle radalle (ja petexpo puolella pupujen esteradalle :D), mutta kerettiin jonottamaan vain karuselliin, onneks sekin oli kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa mä en tuota reppua ostanut, vaikka omaltakin ostoslistalta se kyllä löytyy :) messuseuralaiseni Mirka sen kotiutti tyttärelleen ja ei tainnut olla missään messutarjouksessa edes.. noita reppuja näin itseasiassa useammassakin kojussa ! Joo ja noilla messuilla tarvii kyllä kunnolla aikaa jos haluaa kunnolla kierrellä ja kaiken nähdä ! Onneksi ensi vuonna on taas uusi tilaisuus ;)

      Poista
    2. Okei! :)

      Niinpä! Ensvuonna käytävä erikseen yksin ja lapsen kanssa ;D

      Poista
  4. ootpa tehny hyviä löytöjä! Mua jäi harmittaan, kun ei oikeen menty kunnolla kaikkiin kojuihin "sisään", katoin vaan ulkopuolelta kun ihmiset jonotti hirveen pitkissä jonoissa. Jäi varmasti moni hyvä löyty sen takii myös tekemättä :S
    mut ensvuonna uusiks ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se oli kyllä vähän nihkeetä kun ihan joka kojuun ei viittinyt tunkea kun hirmuset jonot :(

      Poista
  5. Noita skip hopin reppuja on ainakin Kokkolassa ihan perus Citymarketissa, sieltä juurikin tuon samaisen pöllörepun ostin tytölle päiväkotia ajatellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten on ainakin ollut, myös täällä Jyväskylässä ainakin raskausaikana bongasin nuo reput Cittarista :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3