Meillä on nautittu pääsiäisestä tänä vuonna ihan täysillä, perheen yhteisestä ajasta ollaan otettu kaikki irti, ollaan saatu Nikon kanssa parisuhteelle laatuaikaa ja myös tämä äiti on saanut nauttia ihan omastakin ajasta.
Tuntuu kuin olisin uusi ihminen, ollaan vuoroteltu Nikon kanssa aamuisin eli toinen on noussut aikaisemmin Milan kanssa ja toinen on saanut nukkua tunnin pari pidempään kuin normaalisti. Akut on nyt ladattu vähäksi aikaa taas täyteen, voi kumpa tälläisiä pitkiä viikonloppuja olisi useammin. Nikon kesälomaa odotan nyt entistäkin enemmän, silloin päästään puuhaamaan yhdessä kaikkea kivaa kunnolla ja vähän reissaamaan !
Meidän pääsiäiseen on kuulunut treenausta, vieraita Helsingistä, herkkuja, lenkkeilyä, illan viettoa kavereiden kanssa, treffit, leikkejä, LEPOA ja vaikka mitä kivaa. Meillä ei vielä ole muotoutunut varsinaisia pääsiäisperinteitä, mutta eiköhän ensi vuonna meillä kukko muni Milan hattuun ensimmäistä kertaa. Millaisia perinteitä teillä on ? Olisi kiva saada vähän vinkkiä tulevia vuosia varten miten pääsiäisestä saisi myös Milalle mieluisan juhlapyhän.
Hei. Ihana blogi sinulla! Aina innolla odotan uutta postausta :) Olisi IHANA saada myös tuon herkkukakun ohje! :>
VastaaPoistaVoi vitsi, kiva kuulla, kiitos :) Toivottavasti viihdyt jatkossakin ! Kakun reseptin jaan illalla blogiin, pysy siis kuulolla ;)
PoistaMillä ohjelmalla muokkaat kuviasi? Kännykällä vai tietokoneella :)?
VastaaPoistaPuhelimella käyän Pic labia, O´baby sekä A beautiful mess-sovelluksia ja toki Instagramin filttereitä :) Koneella muokkaan kuvat Picmonkeyllä joka toimii verkossa. Suosittelen, se on ilmainen ja todella monipuolinen !
Poista