Projekti postauksia ei ole viime aikoina blogissa paljoa näkynyt ja niitä on ehditty kaipailla jo useampaan otteeseen. Nyt nämä treenin, ruokavalion ja kehityksen täyteiset postaukset palaavat sillä on aika ottaa loppu spurtti kesään. Virallisen maalin olen asettanut Milan synttäreille joita vietetään kesäkuussa juhannuksen jälkeen, mutta blogin puolelle ajattelin aluksi asettaa 8viikon loppukirin. Tämän jakson jälkeen pidetään "kesäloma" ja syksyllä jatketaan taas matkaa kohti unelma kroppaa. Tosin kesälläkään ei laiteta hommaa ranttaliksi, uusista opistuista terveellisistä ruokatottumuksista pidetään pääosin kiinni mutta sallitaan myös kesään kuuluvista asioista nauttiminen ( jätski ja grilliruoka, odotan teitä jo ! ;) ) ja salilla käydään toki myös kesälläkin !
Projektin hiljaiselo johtuu suurimmaksi osaksi siitä ettei mulla ole ollut hirveästi kirjoitettavaa, vaikka treenijaksoa olenkin vetänyt kaiken aikaa. Fit Mom-jakson jälkeen tuli suoraan sanottuna pieni ulos puhalluksen paikka, ruokavaliosta pidin tiukasti kiinni arkena mutta treenimotivaatio laski ja annoin itselleni vapauden skipata treenejä jos väsytti tai ei huvittanut. Toki se on välillä suotavaakin antaa itselleen armoa, etenkin kun mulla nämä imetyshommat jatkuvat edelleen ja myös ihan oman jaksamisen kannalta. Nyt on kuitenkin löysäilty tarpeeksi monta viikkoa ja on aika kiristää tahtia. Uskon että viikoittaiset projekti-postaukset palauttavat motivaation riittävän korkealle ja tulosta alkaa taas syntyä, ja kesän alussa ollaan välitavoitteessa. Sitä kohti aletaan nyt paiskimaan hommia, 8viikkoa kovaa duunia ja sit höllätään ja lomaillaan. Sounds like a plan !
Fit Mom-jaksolla mulla putosi rapiat 10kiloa, uusi Ms.Fitness-jakso kuitenkin alkoi plussa kaloreilla ja paino otti takapakkia parin kilon verran. Nyt ollaan jälleen tuossa 10kilon pudotuksessa ja vaikka paino onkin junnannut jo useamman viikon en ole huolissani. Kropassa on kuitenkin tapahtunut kiinteytymista ja uusia lihaksiakin on bongattu. Sehän se parasta tässä hommassa onkin, mun tavoite ei ole pelkästään laihtua ja olla "laihaläski" vaan sen läsän tilalle on saatava muskeleita !
Nyt sitten niihin 8viikon tavoitteisiin;
- 4-5kg tiputus painoon.
- Rutkasti senttejä vielä pois kropasta.
- 2-4 salia viikossa, 2-4 kunnon lenkkiä viikossa, vähintään siis 4reeniä viikossa, mahdollisuuksien mukaan tietysti enemmän.
- Näyttää tietysti mahdollisimman hyvältä kesällä ! Kiinteytyä, kiinteytyä ja kiinteytyä.
"Loppupunnitus" on 4.6.2014, silloin nähdään mihin tää mami on päässyt alle vuoden aikana synnytyksestä. Painon lisäksi nyt seurataan myös kuinka paljon senttejä tästä mimmistä lähtee 8viikon aikana.
Nyt haastan teidät kaikki lukijat sekä myös muut bloggaajat mukaan tähän samaan 8viikon projektiin, kesällä on kivempi herkutella ja nauttia auringosta hyvällä omallatunnolla ja mahdollisimman timminä kesäkissana ! ;) Haaste bloggaajille toimii niin että jos lähdet mukaan asetat itsellesi tavoitteet seuraavaksi 8viikoksi ja joka viikko postaat omasta edistymisestäsi. Porukassa onnistutaan parhaiten ja näin voidaan jakaa onnistumisia ja motivaatiota lukijoiden lisäksi myös toisillemme. Treenijutuissa se vertaistuki on myös tärkeää etenkin niinä vähän huonompina päivinä kun tsempille on tarve. Itse ainakin lukisin todella mielelläni myös muiden vastaavia postauksia, sillä niistä saa mielettömän määrän motivaatiota ja lisä potkua omiin treeneihin ! Huutakaa kommenttiboxiin hep jos ootte mukana, osaan sitten seurata erityisen tarkasti juuri teidän blogeja.
Oman kirin ensimmäinen päivä alkoi ihan kivasti, käytiin 9kilometrin lenkillä hakemassa vaipat Minimanista. Siinä vasta kaloreita polttavaa hyötyliikuntaa ! (Lenkin kestossa on sitten noin tunti kaupassa pyörimistä, ihan noin kauaa en tallusta 9kilometriä...)
P.s. Kesäkiri-palleroa saa vapaasti käyttää postauksissa jos haluaa !
Hepp :D mukana oon! ;)
VastaaPoistaJee, tsemiä Alesya :)
PoistaHEP !:)
VastaaPoistaHuippua !
PoistaHephep! Pitää muistaa ottaa noita mittoja. Mua harmittaa kun en oo vielä tähän mennessä mittaillut ollenkaan. Vaikkei ne mitään kerro. Pääasia että oma peilikuva miellyttää vähitellen enemmän ja enemmän omaa silmää ;)
VastaaPoistaJes, siistiä ! Ootan innollla muidenkin päivityksiä :) ja joo, muakin harmittaa kun en ottanut mittoja ihan silloin alussa.
PoistaHep! :) Täällä lähtee mukaan odottava äiti, vähän erilaisin tavottein! =) Kivaa kun oot niin tsemppaava ja kannustava!
VastaaPoistaIhanaa Henni kun oot messissä, näytät esimerkkiä muillekkin odottaville ;) ja kiitos, kiva kun se välittyy sinne ruudun toisellekkin puolelle !
PoistaHEP HEP! :) Mukana ollaan!
VastaaPoistaGo Hanna ! :)
PoistaHep!:)
VastaaPoistaJes :)
PoistaMe just yks päivä päätettiinki miehen kans jättää kaikki herkut/pikaruoka seuraavajksi 8 viikoksi. Hyvin on sujunut nyt eka viikko! :D
VastaaPoistaSaa nähä tippuuko viimenen 5 kiloo sillä
Onnea loppukiriin!!
Tsemppiä hurjasti sinnekkin viimeisen 5kilon karistukseen :)
PoistaHep! Täällä projektia takana jo viikonpäivät. Tavoitteena on ollut tehdä ruokavalioon täysremontti ja aloittaa säännöllinen liikuntaharrastus - ja saada sitä lihasta. Tuloksia odotellessa! Kiva seurata myös muiden projekteja. :)
VastaaPoistaHienoa Monna että projekti on jo käynnissä :) ja kuulostaa tavoitteetkin tosi hyvältä, tsemppiä !
PoistaPitänee osallistua haasteeseen, vaikka mulla koko ajan onkin tällainen ikuisuusprojekti menossa. :) En lupaa että ihan viikottaisin saisin postausta aikaan, yritetään kuitenkin!
VastaaPoistaHuippua kun olet mukana, eihän se pakko ole joka viikko kirjoittaa mutta kiva olisi silloin tällöin lukea muidenkin edistymisestä :) Onnea haasteeseen !
PoistaEhdottomasti hep, mutta vasta pääsiäisen jälkeen;) pakko saada vähän mämmiä, munia ja muita herkkuja! Mutta siitä painetaankin sitten täysillä kohti kesää!
VastaaPoistaWohoo, hyvä Nica ;) jep, meilläkin on vielä pari herkkulauantaita edessä, sitten vedetäänkin reilu 4viikkoa taas lähes herkuttomalla.
PoistaMä olen kyllä mukana! Mä olin muutenkin ajatellut pudottaa 4kg kesään mennessä, joten toivottavasti tästä saisi lisää puhtia. :) joka viikko en varmaan postaa, mutta joka toinen voisi olla hyvä. :)
VastaaPoistaKiva saadu sutkin mukaan ! Toivottavasti saadaan toisistamme voimaa ja porukassa motivaatio vain kasvaa :) paljon onnistumisia sinne !
PoistaHEP! Mä oon niin messissä, oot loistava tsemppari! :)
VastaaPoistaIhana Essi, kiva kuulla ja huippua saada sut myös messiin :)
PoistaTäällä halutaan lisää massaa kroppaan. Raskaus ja imetys ihmetyksekseni vaikutti minuun niin, että kaikki muoto on hävinnyt ja olen vain luu ja nahka. Outoa :O Nyt siis niitä LIHAKSIA pyllyyn ja reisiin kiitos :D
VastaaPoistaSe on vissiin joko tai, imetys joko riuduttaa tai pitää kiloista entistä tiukemmin kiinni :D Tsemit lihasten kasvattamiseen ! Täälläkin ois toiveissa saada joskus KUNNON PYLLY :D
PoistaHep! Täällä yksi laihaläski ilmoittautuu mukaan :D
VastaaPoistaJee hyvä Heidi :)
PoistaHep, mukana ollaan! :) Ompa kiva idea!
VastaaPoistaHieno juttu, tsemppiä haasteeseen :)
PoistaKuinka usein lenkkeilet? Juoksetko vai käveletkö yleensä vaunulenkeillä? :)
VastaaPoistalenkkeilen 2-4kertaa viikossa 5-10kilometrin lenkkejä :) ihan reipasta kävelyä, juoksu on vielä haaveen asteella.
PoistaOtin haasteen vastaan sekä samalla jään lukijaksi:)
VastaaPoistahttp://lelulaari.blogspot.fi/
Tervetuloa Felicia lukijaksi sekä haasteeseen messiin, tsempit !! :)
PoistaHep, ja yritän kovasti yrittää muistaa päivittää blogiinki kiristä enemmän ku kerran :D
VastaaPoistaNo on sulla ainakin hienot salikengät...miellyttää näin miehenkin silmää!t:niko
VastaaPoistaHep! mukana ollaan, mulla jo projekti kesäkuntoon alkanut jo muutama viikko sitten, Liityn ehdottomasti lukijaksi! Itse aloitin bloggaamisen vähän aika sitten, joten oon ehkä vielä amatööri sen suhteen. :D mutta jokatapauksessa mun blogia voi seurata täältä http://kivafiilis.blogspot.fi/ Liityn sun blogiin lukijaksi ehdottomasti! :)
VastaaPoista