sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Minimuotikirppis Tampereella


17.5 Tampereella tapahtuu, Minimuotikirppis valtaa Pakkahuoneen ensimmäistä kertaa. Tää on juttu jota lapsellisten ihmisten ei todellakaan kantsi missata, omasta mielestä ihan kevään ykköstapahtuma !

"MiniMuotikirppis on uudenlainen second hand -tapahtuma, joka kokoaa yhteen tyylikkäistä ja laadukkaista lastenvaatteista kiinnostuneet vanhemmat, bloggaajat sekä heitä kiinnostavat yritykset. Vanhemmat ovat tervetulleita MiniMuotikirppikselle myymään tyylikkäitä ja hyväkuntoisia lastenvaatteita, kenkiä ja tarvikkeita sekä tekemään löytöjä."




Mua pyydettiin mukaan tapahtumaan ja kauaa ei tarvinnut miettiä kunhan vain varmistin että meillä on tarpeeksi myytävää. Oma osallistuminen myyjän roolissa varmistui vasta juuri ennen vappua ja olen enemmän kuin innoissani lähdössä kierrättämään Milan pieneksi jääneitä nuttuja uusiin koteihin. Innostuin hommasta niin että aluksi olin jo laittamassa lähes kaikki ylimääräiset vaatteet eteenpäin, mutta sitten iski nuukuus ja aika moni ihanuus jäi vielä jemmaan mahdollista seuraavaa pikku tulokasta varten. Joka tapauksessa pari Ikean kassillista saan pakata auton peräkonttiin kun starttaan parin viikon päästä kohti Tamperetta. Perus sisävaatteiden lisäksi meiltä tulee mm. Wallaboon kaukalopussi, Racoonin toppis ja jotain muita ulkovaatteita myyntiin.

Vapaita pöytiä löytyy vielä muutamia, joten mikäli itse halajat myyjäksi tapahtumaan OLE NOPEA ! Mulla on vielä ilo tarjota teille extraetu, kirppispöydän normihinta on 35e mutta koodilla pieces of miracles saat pöydän edullisemmin 25eurolla. Pöydän voit varata TÄSTÄ, ja alennuksen saat lisämäällä koodin lisätiedot-kenttään. HOP HOP ilmoittautumaan mukaan !

 Mun lisäksi tapahtumaan on tulossa astetta nimekkäämpiä bloggaajasiskoja kuten But I´m a human not a sandwich - Iina, Äitiyshousujen Helia, Kultahipun Evelina ja Magicboxin Maj ! Toivottavasti paikalla nähdään mahdollisimman monia tuttuja blogimaailmasta ja jos satutte mut bongaamaan Pakkahuoneella niin nykäiskää rohkeasti hihasta ! Olisi huippua nähdä paljon blogikolleegoja ja teitä ihania lukijoita, joten törmätään 17.5 lauantaina Tampereella, eiks je ? 

Minimuotikirppiksen löydät myös Facebookista !

Yhteistyössä, Minimuotikirppis




6 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta ja ihan mieletöntä päästä mukaan! :)

    VastaaPoista
  2. Sullla oli ennen paljon kivempia postauksia,esim raskausaikana.. Monipuolisempia yms. Nykyään vaan "kopsaat" paljon sivuilta tekstiä ja länttäät pari kuvaa siihen ja muutaman oman lauseen. Jotkut tietenkin ovat kokonaan hyviä postauksia ,mut kaipaisin lisää monipuolisempaa bloggaamista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos palautteesta. :) Yritetään tässä sitten panostaa taas enemmän monipuolisuuteen, toivottavasti pysyt kuitenkin jatkossakin vielä messissä !

    VastaaPoista
  4. tulossa shoppaileen ja vauvattomalle pari tuntiselle! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3