torstai 17. huhtikuuta 2014

Eddie musiikkielefantti & Lamaze-ARVONTA !


Monen muun perheblogin tapaan myös meihin otettiin yhteyttä Lamazelta ja sen seurauksena meille kotiutui muutama viikko sitten ihana Eddie Elefantti. Tuo suloinen musiikkielefantti on ollut ykkös lelu saapumis päivästään lähtien, Mila rakastaa musiikkia ja sitä tässä lelussa riittää !





Oikeasta tassusta saa soimaan useita eri biisejä, vasempaa painamalla taas saat nauhoitettua omia kappaleita kärsän sävelsymbolejen avulla. Lisäksi norsulla on rapisevat korvat ja jalat. Voitte varmasti kuvitella kuinka mielekäs pehmo tämä on tuollaiselle lähes 10kuiselle vauvataaperolle ! Uusia juttuja löytyy toinen toisensa perään ja jokainen biisi saa pikku tipun jammailemaan ja hytkymään. 






Lamaze on meille uusi tuttavuus lelurintamalla, (lukuun ottamatta Libero-laukusta saatua pikku Lamaze-ampparia) mutta Eddie Elefantin kotiutumisen jälkeen voin jo nyt varmuudella sanoa ettei norsu jää ainoaksi Lamaze-leluksi meillä. Heiltä löytyy laaja valikoima pikkulasten leluja, jotka ovat suunniteltu tukemaan lapsen kehitystä. Plussaa saa myös tuotteiden laadukkuus, ne ovat huolellisesti testattuja sekä käsin ommeltuja ja kestävät myös lapsen rajummatkin leikit. 




Tämä viikko taitaakin olla oikeia arvontaviikko, sillä nyt ilokseni saan arpoa teille lukijoille Lamazen kanssa yhden Eddie musiikkielefantin. Arvontaan osallistut kertomalla kommenttiboxiin miksi juuri sinun pitäisi voittaa lelu omaksesi ? Toisen arvan saat automaattisesti liittymällä lukijaksi 17-21.4 välisenä aikana. Kerro kommentissasi myös toimiva sähköpostiosoite jotta saan voittajan kiinni arvonnan päätyttyä. Arvonta käynnissä MAANANTAIHIN 21.4 saakka !

Onnea kaikille arvontaan ! ♥




108 kommenttia:

  1. Koitetaanpa taas yhdessä arvonnassa onnea! :D Meillä löytyy yks lamazen mustekala ja se on ollu meidän pinjan aivan ehdoton suosikki! Kaikki se värikkyys ja rapisevat osat on tehny tehtävänsä ja hurmannu ton pikkusen ihan täysin. Nyt koitetaan voittaa meille tälläinen soiva elefanttikin, veikkaan että pääsisi suureen suosioon, ikää meillä vasta on 2,5kk ja nyt pikkuhiljaa alkaa ne lelut enemmänkin kiinnostaa, olis ihana voittaa tälläinen lelu tuonne meidän (vielä) vähäisen lelukasan jatkoksi ;)

    hannnakarolina@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Meille syntyy kesällä toinen lapsi nii sais ainaki pikkunen jonku ihka oman lelun eikä kaikki isosiskolta perittyjä :) jenskuli_545@msn.com

    VastaaPoista
  3. Olen lukija, joten kahdella arvalla mukana. :)
    Meidän 1v 8kk ikäinen neiti varmasti rakastaisi tuota lelua! Siksi olisi ihanaa voittaa se. :)

    miratsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Ihana elefantti olisi musiikkia rakastavalle pojalleni=) Lukija olen, joten osallistun kahdella arvalla.
    anniinatanskanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mukana vanhana lukijana.
    Meidän poika nauttii selvästi musiikista, ja yleensä se rauhoittaa hänet. Musiikkifantti olisi varmasti mieleen :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  6. Meidän pian 5kk pikkumies osallistuu arvontaan! Meillä ei hirveästi pojalla leluja ole ja nämä lamazen lelut tuntuu olevan niin kehuttuja, että nyt täytyy koittaa onneaan. Meidän pienessä kylässäkään ei lelukauppoja ole (paitsi yksi ylihinnoiteltu, jossa ei tule sitten asioitua), niin harvemmin tulee edes mahdollisuuksia ostaa leluja muualta kuin kirpparilta, jos sattuu löytymään vauvanleluja, jotka voi pestä ennen käyttöönottoa.

    paakallohirvi@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Meiltä norsu saisi rakastavan kodin ja lapset tykkäävät kaikista soittavista ja ääntelevistä leluista,eli suosio on taattu. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  8. Heippa. Osallistun musiikkielefantin arvontaan! :) Toivon että arpaonni suosii meitä sillä 9kk ikäinen prinsessamme ilahtuisi musaelefantista kovasti! :) Olen liittynyt lukijaksenne.
    heidi.berglund@luukku.com

    VastaaPoista
  9. kahdella arvalla mukana (mikäli vanhat lukijat saa myös ton toisen arvan :D?)

    Oon osallistunu niin moneen Lamaze-arvontaan, mutta ikinä ei oo arpaonni suosinu, joten jos nyt tällä kertaa ;D

    Koda on kohta 6kk ja nyt oppinu tajuamaan kaikista leluista. Me hyödyttäis tosta molemmat Kodan kanssa, koska se sai uuden hienon lelun ja mä saisin ehä vähän enemmän "vapaa-aikaa"(= tehä kotitöitä), kun lelu viihdyttää tota poikaa silläaikaa ;)

    VastaaPoista
  10. Minulla on 8kk tyttö täällä kotona joka tykkää kaikesta mistä tulee ääntä niin olisi kivaa voittaa arvonta ja antaa hänelle se lelu :)

    ida-maria93@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Minun tulisi voittaa toi siksi että täällä asuu tuollainen 6kk vanha tyttö jota kiinnostaa koskea, maistaa ja näpertää kaikkea, tuollainen olisi siis täydellinen hänelle :) Kahdella arvalla mukana.

    diana89_5@hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Meillä pitää voittaa koska pojan lempinimi on Eddi ;) Ja myös koska hänen lempilelu (musiikkikoiran) on menny rikki viime lauantai.

    VastaaPoista
  13. mukana arvonnassa ja lukijana olen :)

    olis ihana saada meidän 9kk-poitsulle tommonen möhköfantti, koska ollaan mun miehen kans molemmat musikaalisia ja halutaan antaa sama lahja myös meidän lapselle. hän "soittaa" jo kitaraa ja pianoa innokkaasti, joten norsulelu olis varmasti ihanan kehittävä lelu hänelle. :)

    mustelmiapuuterinalla@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla. Minulla on puolenvuodenikäinen poika joka rakastaa musiikkia ja äänileluja. Meillä on ennestään vain yksi äänilelu, laulava koira joka on hieman rikki eikä soi kunnolla, koska on jo aika vanha (saatiin se käytettynä tuttava perheeltä). Olisi ihanaa saada pojalle uusi ja toimiva äänilelu, koska tällähetkellä tämä rikkinäine laulava koira on ehdottomasti pojan suosikki lelu, joten olen varma että uusi äänilelu olisi todella mieluinen. Olen yrittänyt kirppareilta metsästää laulavia leluja, mutta vielä ei ole kohdalle sellaista sattunut ja valitettavasti uuteen ei ole tällähetkellä varaa. Toivottavasti nyt onni suosii meitä :) -Handa

    VastaaPoista
  15. Olispas ihana lahja meijän kohta 1-vuotiaalle poitsulle! Lamazen lelut on huippuja! :) sini_ro@hotmail.com

    VastaaPoista
  16. 2 arpaa, Tahtoisin antaa eddien ystäväni lapselle 1v. synttärilahjaksi :)

    peepaa95@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Olishan tää aivan MAHTAVA 1-vee synttärilahja meidän Milalle joka juhlii Toukokuussa synttäritään :)

    t. Minna
    minna_gr(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. 2 arpaa. Meidän pikkumies rakastaa musiikkia ylikaiken. Soivia leluja on vähän ja ei tällä äidin rahapussilla kaikkia kivoja leluja osteta vaikka voisin kaikki soivat lelut kotiuttaa. Ehdottomasti mukana.

    Mirkv@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Arvonnassa mukana :) Meidän poika tykkää tosi paljon kaikista soivista leluista ja meillä ei ole ennestään yhtään lamazen lelua, joten tuo olisi tervetullut :)
    babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Meidän 6kk poitsu tykkää kaikista äänekkäistä leluista ja musiikista! Lamaze olisi kyllä ehdoton suosikkimerkki meillä mutta hintavuudensa takia meillä ei Lamazen leluja ole :(

    anniina.carita@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Osallistun 1 arvalla. Meidän kohta 5kk ikäinen pikkumies rakastaa kaikkea rapisevaa ja soivat lelut ovat hänestä ihmeellisiä :) Olisi kiva yllätys voittaa tällainen lelu mikä on meidän ostoslistalla seuraavana hankintana.

    jonnaharju@elisanet.fi

    VastaaPoista
  23. Hiplasin tätä jo kaupassa. Olisi meidän tytölle ihana lelu, kun tykkää musiikista. Saisi hytkyä Eddien kanssa :)
    iina0mau@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Olis kyllä ihana ja varmasti mieluinen lahja meidän pojulle, joka tykkää kauheesti kaikista äänistä ja musiikista! Ja tietysti kiva perintölahja syksyllä syntyvälle pikkusisarukselle ;) Ja olenkin jo lukija, eli kahella arvalla mukana!
    henni.martinmaki@luukku.com

    VastaaPoista
  25. Meille tuo ihana eleffantti :) Hilla on 4 kk vanha ja meillä on kovin vähän leluja hänelle hankittu. Hilla varmasti rakastuisi häneen <3 Osallistun kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
  26. Kahella mukana.:) elefantti ois tänne 7kk ikäiselle ihan tarpeellinen viihdyttäjä,vanhat lelut on jo niin nähtyjä;)

    VastaaPoista
  27. Meillä 9kk ikäinen tutkimusmatkailija tyttönen joka rakastaa kaikkea äänekästä ja värikästä :) tämmöisiä äänileluja meillä ei kovin montaa ole joten tämä elefantti olisi varmasti mieluinen! :)
    Saara.kallio88@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kesällä syntyvällä "Kertulla" ei ole vielä yhtään lelua tulevaisuuden leikkeihin. Ja vakuutit minutkin Lamazen lelujen hyvyydestä. :D

    Sadekausi@suomi24.fi

    VastaaPoista
  29. 2 arpaa. Lelu tulisi lahjaksi sitkeälle pikku neidilleni joka syntyi lauantaina rv. 35. Hän on ansainnut lahjan kun on sinnitellyt hengityskoneesta pois :) <3

    lepokorpi.heli@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Osallistun kahdella arvalla! Tahtoisin kovasti antaa lelun 9 kk ikäiselle ihanalle tyttärelleni, hän pitää soivista leluista paljon, ja se hymy jonka musiikki tuo hänen kasvoilleen on kauniinpaa ja arvokkaampaa kuin mikään! <3

    eskelinenkatja@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Meille on tulossa vauva nyt alkusyksystä, ja olisi hienoa, jos hänellä olisi tällainen kehitystä tukeva lelu jo valmiina odottamassa isommaksi kasvamista. :)
    aliveforthejourney@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Kahdella arvalla mukana!

    Meidänkin neiti RAKASTAA musiikkia, muskarikin on tällä hetkellä ihan lempi paikka. Aina tutun musiikin kuullessa neiti innostuu kunnolla ja tämän tapahtuu ainakin kerran päivässä, kun salkkareitten alkutunnari alkaa soimaan ;D
    Tämä lelu olisi siis ihan unelma lelu Lilianille!

    lilyscarlet89@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mä oon kuolannut Lamazen leluja meidän typylle jo pitkään, mutta syystä tai toisesta ne on jääneet hankkimatta (paitsi kun kirpparilla tuli vastaan se heppa 2 eurolla, eihän sitä voinut ohittaa). Meiltä siis puuttuisi juuri tuollainen lelu ja olisi todella mahtavaa sellainen voittaa! :)

    ronkko.tuija@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Meidän 8kk pojalla ei ole vielä yhtään lamazen lelua, mutta sellainen olisi mahtava saada kun niin moni on niitä kehunut! Olen lukenut blogiasi jo vuoden, mutta lukenut ja kommentoinut aina anonyymina. :) aniliini2@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Tää olis kiva lahja mun kummitytölle joka asuu ihan liian kaukana musta. Mutta onneks tulee nyt pääsiäiseksi mun luo <3
    Kynsiinhurahtaneet@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Puolivuotias tyttäreni rakastaa kuunnella musiikkia ja hän on ollut syntymästä alkaen hyvin tarkkaavainen joten uskon, että lelusta olisi paljon iloa meidän pienelle neidille :) emilia.nina.immonen@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Meidän kuopus on kova painelemaan kaikkia soivia leluja, joten uusi tuttavuus voisi virkistää niin äitiä kuin poikaa.
    kirmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Kahdella arvalla mukaan, vanhana lukijana! :)
    Tää ois aivan ihana lelu meidän 5kk ikäiselle Emilia tytölle ♥

    staiinaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Osallistun kahdella (2) arvalla.

    Tyttäreni on vain muutaman päivän nuorempi kuin Mila. Meillä on pari lamaze-lelua ja Saara rakastaa niitä.

    Meidän tulisi voittaa koska meillä ei ole juuri muita kuin pienten vauvojen leluja ja ne alkavat kohta 10kk vanhasta prinsessasta olemaan niin nähty! :D

    VastaaPoista
  40. Odottelen esikoista ja leluhankinnat on vielä tekemättä:)
    -Katariina

    ziuppa@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Auts. Unohdin sähköpostiosoitteen.

    Eli siis 2 arpaa. Ja perusteluina oli ne että tyttäreni on jo niin nähnyt nuo vauvalelut ja kohta 10kk vanha kaipaa jo uusia isojen vauvojen leluja.

    sini.vessari@hotmail.com

    VastaaPoista
  42. Kiinnostaisi voittaa tämä omalle pojalle, joka tykkää aina tanssia kaikenlaiseen musiikkiin ja rytmiin. :)

    haeltoss@gmail.com

    VastaaPoista
  43. 2 arpaa. :) Meille syntyy vauva kesällä ja hänelle yritän napata tämän ihanan lelun <3

    VastaaPoista
  44. Poika täyttää sunnuntaina 1 vuotta ja tänään juuri huomasin, ettemme me, äiti ja isi, ole ostaneet nuorelle herralle mitään lahjaa! Tämä olisi ihana lahja, ukkeli kun rakastaa musiikkia.

    -Henna
    hennak9@luukku.com

    VastaaPoista
  45. Ihana arvonta, Eddie varmaan jäisi meille ilostuttamaan 2v neitiä (meiltä löytyy Edi-niminen koira, joten Eddie elefantti sopisi joukkoon).
    elinan09(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  46. Olen lukija ja olisi ihana yllättää kummityttö tälläisellä lahjalla. Mukana arvonnassa kahdella arvalla siis.:)
    lauranna95@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. minun tyttöni rakastaa musiikkia ja tanssimista,joten tää olisi täydellinen lelu hänelle! :)

    havann88@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Yhdellä arvalla mukana. Lapset olisivat innoissaan Eddiestä. Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  49. Meidän 4,5kk tarkkaavainen ja musiikista tykkäävä tyttö ihastuisi varmasti tähän kaveriin! :) emska-@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Tämä tulisi odottelemaan meidän kesällä syntyvää vauvaa. Mukana kisassa yhdellä arvalla :) vickan27(a)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Meidän pikkuneidillä on kuukauden päästä 1v-synttärit ja tämä olisi huippuihana lahja niin paljon musiikista pitävälle lapselle. :) Meillä on entuudestaan vain yksi lainalelu josta tulee jotain ääniä, tuollaisen halittavan Eddien hän saisi ihan ikiomaksi<3

    -H.
    h.m.rautiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana kisassa! Meidän 10kk poika tykkäisi varmasti tuosta ihastuttavasta norsusta :)
    jennaa-p@luukku.com
    -Jenna

    VastaaPoista
  53. Meidän toinen lapsi syntyy kesällä. Hänelle siis menisi. :)

    helmiainen92@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Ihana! Meidän pitäisi voittaa, koska tuo 7kk poika olis varmasti innoissaan tuosta! Kaikki mikä rapisee/pitää ääntä on nyt pop! :)
    niinaj91@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Voi mein tuplat tahtoo just Eddien musiikin takia, tein itseasiassa just Lamaze postauksen ;)
    -Karoliina // pieni suuri perhe-
    Karoliina.taivainen@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kahdella mukana, eli oon myös lukija :) Meijä Huge rakastaa kans musiikkia, aina pitäs olla musiikkitv päällä ja kaikki lelut mistä tulee ääniä/musiikkia on jäbän lemppareita! :D

    VastaaPoista
  57. Meidän poika tykkää kamalasti musiikista joten olisi varmasti mieluinen :)
    laura.malinen@jippii.fi

    VastaaPoista
  58. Kahdella arvalla mukana. Meidän puolivuotias tykkäisi tästä ihan mahdottoman paljon. :) niinak@luukku.com

    VastaaPoista
  59. Kahdella arvalla mukana, lukija olen :)

    Meille syntyy kuukauden päästä poikavauva, ja jos on yhtään sukulaispoikaansa tullut niin musiikkilelut on ihan must juttu! :D

    VastaaPoista
  60. Meillä on hyvin tarkkaavainen neiti täällä, joka myös rakastaa musiikkia. Harmikseni meillä ei vielä yhtään lamazea ole, joten tarpeeseen tulisi! :) hpkuit@utu.fi

    VastaaPoista
  61. Tyttäreni on 9,5 kk ikäinen ja perinyt kaikki lelunsa kahdelta isoveljeltään, kovin on poikamaista pöristelyä neidinkin leikit. Pelastusta kaivataan! katja_rasanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Täällä kaipaa 10kk ikäinen poika uutta jammailtavaa jacksonit on loppuun koluttu :).

    terveys1 (at) wippies.fi

    VastaaPoista
  63. Kahdella arvalla tavoittelen ihanaa lelua! Ja miksi meille niin tulevalle vauvalle ei ole mitään leluja vielä valmiina, joten ehdottomasti tarvitaan! :)

    VastaaPoista
  64. Meillä on samanikäinen lapsi kuin Mila. Lelulaatikko ammottaa vielä tyhjyyttään, vaikka neiti uusia leluja kovasti kaipaileekin. Tämä lelu tulisi tarpeen meidän musiikista innostuvalle tytölle :) jenni.koskela@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Entinen lukija, joten kahdella arvalla mukana. Lamazen lelut ovat niin ihania ja laadukkaita, että haluaisin niitä MILJOONA. Tässä olisi hyvä alku.. ;)

    VastaaPoista
  66. 8,5kk ikäinen poikani rakastaa musiikkia. Aina kun kuulee sitä alkaa "tanssimaan"ja yrittää jopa laulaa siinä mukana, joten tämä olisi enemmän kuin mieluinen lelu hänelle!

    Tiannhalo@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Fantti saisi hyvän kodin musiikkia rakastavan pienen poikani hoivassa. Kaikki rapisevat ja ääntä päästävät lelut on jo jonkin aikaa olleet ylivetoja! Siskoltani saatu Lamazen panda on yhä yksi suosikeista. Fantti pääsisu samaan sarjaan taatusti :)
    laura.niikkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Kummityttöni rakastaisi tälläistä :)

    whoa_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  69. Meidän lähes 9kk Leona leikkisi varmaan mielellään musiikki lelulla, on muskarissa päässyt jo musiikin makuun Mila tyttösi kanssa ;) Kaikki ääni lelut ovat muutenkin ollet suosikkeja tähän asti :) tepa_n@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Tänne kaivattaisiin ensimmäinen lamaze! Kahdella arvalla mukana
    namianna.mikkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  71. kahdella arvalla mukana. Tyttäreni 9kk rakastaa musiikkia joten varmasti tykkäisi tästä todella paljon :)
    diesel-@luukku.com

    VastaaPoista
  72. Olen myös lukija, joten kahdella mukana.
    Voi miten ihana lisä tämä olisi meidän olemattomiin leluvalikoimiin! Meidänkin vajaa 7kk tyttö rakastaa musiikkia, mutta meiltä löytyy vain yksi hyvin vaatimaton soiva lelu. Lelunsa hän on muutenkin saanut lähinnä minun ja sisarusteni käytöstä.. :)

    VastaaPoista
  73. Tämä olisi aivan ihana pienelle vauvalleni =)! Mukaan kivaan arvontaan!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  74. kummityttö tykkäisi tästä varmasti :).
    mariestrange(ättä)hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Poikani tykkäisi aivan varmasti jos saisi oman fantin. Äitikin fanittaa näitä Lamazen söppänöitä pehmoja. Kaksi arpaa kiitos ^_^
    kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Kahdella arvalla mukana. :)

    Meidän vuoden vanha pikku neiti olisi tästä varmasti innoissaan, sillä kaikki musiikkia soittavat lelut ovat parhaita. Ihanaa kun hän laittaa itse jonkin lelun soittaan ja hytkyy musiikin tahdissa, nostaa kätensä ylös ja pyörähtää ympäri. ♥ Välillä pyllähdetään, mutta suu ei mene mutruun, vaan kasvoilla on niin suloinen hymy.

    VastaaPoista
  77. Meidän 9kk poika on niin fiiliksissä kaikista musiikkijutuista, että varmasti olisi mieluisa lelu. Heiluminen, hytkyminen ja nauraminen alkaa samantien, kun laittaa musiikin soimaan :D Mukana kahdella arvalla. -tauliina@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Yhdellä arvalla laurahh86@gmail.com. Syy, miksi fantin haluaisin, on se, että meidän typy 8kk rakastaa pianon paukuttelua ja musiikkia. 😊

    VastaaPoista
  79. Piti itsekkin rueta onnea kokeilemaan :) meidän neiti 8kk on alkanut innostua kaikista musiikki leluista. Soiva/puhuva koira on tällä hetkellä aika IN juttu. Rapisevat korvat ja raajoista kuuluva puhe ja laulu. Lamaze leluista meillä on ennestää pieni tiikeri joka on ollut kovassa käytössä ihan pienestä asti. Elefantti olisi hyvä ystävä tälle tiikerille ja meidän neidille. :)

    Olen jo vanha lukija

    amkpietarinen@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Meidän neiti on ihan onnessaan lamazen valaasta, ja tykkää hurjasti kaikista äänileluista. Joten tuollainen olis varmasti omiaan neidille :D Kahdella arvalla mukana!

    suklaasydan12@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Kahdella mukana! Siskolle menisi lahjaksi, odottaa juuri esikoistaan :)

    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  82. Lukija, joten kahdella arvalla mukana. :)
    Meidän puolivuotias neiti rakastaa musiikkia, joten elefantista tulisi varmasti hänen paras ystävä.

    syksyntyttoblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Meidän poika on juuri eilen täyttänyt puoli vuotta ja alkaa olla siinä iässä että juuri tuollaiset lelut kiinnostaa.

    hobbycrafts@hotmail.fi

    Louna

    VastaaPoista
  84. Kahdella arvalla mukana. Sain juuri eilen kuulla, että rakas siskoni odottaa vauvaa. Jotenka onnettaren suosiessa jäisi tämä ihana lelu odottamaan suvun uusinta tulokasta <3
    pauleceb(at)gmail.com

    VastaaPoista
  85. Lukijana,joten kahdella arvalla mukana ^_^

    Vaikka meillä tälle innokas käyttäjä olisikin,haluaisin antaa tämän lahjaksi kuukauden ikäiselle prinsessalle naapuriin ^_^
    mewamili@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Yksi arpa. Meidän tyttö onkin jo alkanut kyllästyä vanhoihin leluihin ja lelukorissa olisi tällaisen lelun mentävä aukko :) sallas87@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Yhdellä arvalla mukana. Ja syy miksi haluaisin fantin haluaisin on se, että oma poikani 10kk (parin viikon päästä 11kk) tykkää musiikista kovasti ja aina kun kulee musiikkia niin hän alkaa heiluttamaan itseään hartioista, joten tämä lelu riemastuttaisi häntä kovasti. :) susannemaja@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Kahdella arvalla mukana. Tyttären tulevalle vaaville tämän antaisin, suloinen. Sopii tytölle ja pojalle.
    janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  89. Arvalla mukana. Lamazen lelut on laadukkaita ja hyviä, tietäisin tälle uuden, onnellisen omistajan.
    sampsapie(at)gmail.com

    VastaaPoista
  90. Meillä on yksi Lamazen lelu ennestään ja tytär rakastaa sitä joten eiköhän tämäkin löytäisi paikan leikeistään ja sydämestään :)
    Olen lukija, kaksi arpaa. isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  91. 2 mukana. Itellä ei enää ole tuon ikäisiä lapsia (7 ja 8v) MUTTA olen meidän piskuisen kylämme ja siellä juur ja juur hengissä räpyttelevän Mannerheimin lastensuojeluliiton perhekaffilan vetäjä.. Meillä on AIVAN SURKEAT LELUT ja jos voittaisin veisin lelun ilahduttamaan kylän vauveleita!
    bikke.makinen@gmail.com

    VastaaPoista
  92. kahdella arvalla mukana:) Syy miksi haluaisin tälläisen suloisen ihanuuden on se että meillä on puolivuotias Aada tyttö, jolta uupuu lelut.. muutamia vauva leluja on mutta tälläiset aktiviteetti lelut puuttuu. tulisi varmasti kovaan käyttöön:)

    VastaaPoista
  93. Meniköhän ensimmäinen osallistuminen arvontaan läpi, kun kone tilttasi kommentin julkaisen jälkeen... :( No mutta olen siis kahdella arvalla mukana, vaikka tietotekniikka yrittääkin sitä kovasti vastustaa.
    Eddie olisi juuri sopiva lahja meidän puoli vuotiaalle prinsessalle, jonka makeimmat hymyt saadaan esiin musiikin avulla. Voin vaan kuvitelle millainen jammailija tuosta neidistä tulee kun oppii kunnolla liikkumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tästä kommentista sitten unohtui se sähköposti sanna.pon (at) gmail.com

      Poista
  94. Kahdella mukana!

    Minun pitäisi voittaa, koska lapseni on tullut juuri siihen ikään että tuo lelu olisi ihan ykkönen! Hänellä vaan ei ole vielä juurikaan tuon tyyppisiä leluja :) Tuo olisi pikkuneidille ihan päivän piristys eikä mamilla ole varaa ostaa sitä :)

    satunu@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Ilahduttaisin voitolla ystäväni Olli -poikaa joka aina ilahduttaa tätiä ihanalla hymyllään. Luulen että tämän lelun avulla hymyjä irtoaisi tuplasti lisää.

    VastaaPoista
  96. Tämä menisi vielä masussa olevalle sukulaislapselle lahjaksi. Muillakin lapsilla on ollut Lamazen leluja ja ovat niin tykänneet, mm. mustekala ja perhonen ovat kiertäneet lapselta toiselle.
    marialuok(at)gmail.com

    VastaaPoista
  97. Tämän ihanuuden antaisin lahjaksi tätin kultanaperolle, pienelle, nauravaiselle tytöntyllerölle, suvun päivänsäteelle.
    kristapasm(at)gmail.com

    VastaaPoista
  98. Kahdella arvalla mukana. Meidän poitsu olis tästä varmasti innoissaan kunhan ymmärtää lelujen päälle jotain :)

    rosa.rantakari@gmail.com

    VastaaPoista
  99. Oi kuinka symppis elefantti. Siskon poika selkeästi rakastaa laulamista ja musiikkia ja olisi juuri sopivan ikäinen tuolle lelulle. Saisin siis pikkumiehelle ihanan yllätyksen tästä jos voittaisin
    arskari(at)gmail.com

    VastaaPoista
  100. kaks arpaa :)
    Lelu ois ihan mahtava pikku neidille, joka rakastaa ihan yli kaiken kaikkia musiikki- ja äänileluja :) Äänilelut on selviä suosikkeja :) ja onhan toi ihan ylisöpökin :)

    hejdihuotari@gmail.com

    VastaaPoista
  101. Minun pitäisi voittaa, koska haluaisimme mieheni kanssa antaa Eddien tulevalle kummilapsellemme, olisi sitten hänellä oma lelu eikä ainostaan sisarusten vanhoja :) Odotellaan innolla kesää silloin oli hänen aika saapua maailmaan! :) Olen kahdella arvalla mukana :)
    - hypponenmiia@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Lelu lähtis lahjaksi lapsenlapselle :) Kaksi arpaa kiitos
    irmeli.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Norsun antaisin kummitytölleni <3 Anna V

    VastaaPoista
  104. Kaikki lelut, mistä lähtee ääntä, saa kummilapsessa aikaan riemastuneen naurun ja käsien taputusta. Eli lahjaksi tämän suloiselle naperolle antaisin. Itse olen varmaan vähän yli-ikäinen tälle lelulle, vaikka suloinen elefantti onkin ;)
    nellakos(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  105. Ihana! Meillä on isot ikäerot suvussa ja sekkutyttö on todella pikkuinen. Hänelle antaisin lahjaksi lelun, tästä varmaan riittäisi iloa sitten myuös tuleville sisaruksille, Lamazet kun ovat tosi kestäviä leluja ainakin meillä olleet
    meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  106. Yhdellä arvalla mukana. Pieni kummityttö rakastaa musiikkia, hälle lelu menisi.
    terhikum@suomi24.fi

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3