perjantai 18. heinäkuuta 2014

Hei beibi mennään jo uimaan !












Eilen isukin päästyä töistä päräytettiin lähirantaan testaamaan Miltsin upouudet uikkarit. Uimareissu oli myös pikkupimun ensimmäinen kerta järvessä. Hitusen äitiä jännitti miten toinen suhtautuu noinkin jännään asiaan. Rannalla hirveä hulina, älyttömästi ihmeteltävää ja siinä pitäisi vielä uskaltautua suht viileään veteen polskimaan. Jännitys oli täysin turhaa, mimmi oli pienen alku arkuuden jälkeen kuin mikäkin pieni vesipeto. Naurua ja riemun kiljahduksia, pärskimistä ja puhdasta iloa. Äiti oli itsekin vanhana vesipetona valtavan ylpeä pienestään. Niin rohkea ja reipas pieni uimari. Parinkymmenenminuutin polskimisen jälkeen alkoi neidillä jo ikenet kalista suussa, mutta järvestä ei millään olisi malttanut lähteä kuivattelemaan. Itkuhan siitä tuli. No mutta onneksi lähdetään tänään viikonlopuksi mökille ja järvi on pihassa. Eipä ole pitkä matka uimaan !

Me lähdetään tosiaan iltapäivällä mökkiviikonlopun viettoon, tällä kertaa Nikon vanhempien kesäpaikalle. Luvassa on hyvää ruokaa, rentoilua, uimista, saunomista ja mitä kaikkea nyt mökkeilyyn kuuluu. Huomenna tullaan käymään kaupungissa synttärikemuilla mutta muuten nautitaan luonnon helmassa kesästä. Palataan blogin pariin sitten sunnuntai-iltana.

Miten muiden pienet, onko uiminen hitti vai huti ? Mihin muuten vedätte aikarajan järvileikeissä ? Meillä tuo 20minuuttia oli aika maksimi, alkoi sen verran huulet väpättää vaikka intoa olisi riittänyt vaikka koko illaksi.


Ihanaa helteistä viikonloppua kaikille !





23 kommenttia:

  1. Ihana pimu <3 meillä uiminen on in! Eilen ihan alkoi kauhistuttamaan neidin vedessä läiskyttäminen kun tahtoi vaan karata syvemmälle ja syvemmälle :/ itse en ui oikeastaa ikinä, onneksi tuo mies tykkää uida niin pääsee adekin enemmän polskimaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikee uimaritar <3 ;) Joo meidän mimmillä ihan samaa, ei oo mitään itsesuojeluvaistoo kun pitäs vaan päästä menemään :P

      Poista
  2. Meillä uiminen on ihan hitti! Ollaan käyty vauva uinnissa ja nyt Turkin lomamatkalla neiti otti ensiaskeleet hotellin lasten altaassa :) Meidän neidit on melkein saman ikäisiä ja oon seurannut sun blogia jo yli vuoden. Täytyy sanoa että blogisi on kehittynyt ja kirjoittelet monipuolisia juttuja. Tämä on mun lemppari blogi. Ihania kuvia postaukset täynnä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua vähän harmittaa kun meillä toi vauvauinti jäi välistä :/ etenkin kun neiti niin nautti vedestä. Oo onnea ekoista askeleista <3

      Kiitos Anne, ihanaa että oot pysynyt noin kauan jo matkassa ! Toivottavasi pysyt jatkossakin <3

      Poista
  3. Hitti!
    Kauheat raivarit tulee kun pitäs lähteä! aJa kun järki ei hirveästi päätä paina niin saa olla tarkkana ettei hörppää vettä henkeen! ; D

    VastaaPoista
  4. Suloinen uimari <3 Mistä olet löytänyt tuon ihanan iso lierisen helle-hatun?

    VastaaPoista
  5. Ihania rantakuvia ! :) Meillä myös poika rakastui järvessä olemiseen ja sieltä ei haluttu pois millään. Meillä vedessä sai olla 30-40min, mutta sekin siksi kun oli niin paahtava aurinko. Mutta varmaan hyvä ottaa toinen lämmittelemään ainakin hetkeksi jos hampaat alkaa kalisemaan :D Rentouttavaa mökkeilyä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia ! No joo toki päivällä helteellä lapsi nauttii eikä tuu edes kylmä. Meillä oli vähän eri ekalla kerralla kun käytiin illalla eikä ollut enää niin paahtavan kuuma :)

      Poista
  6. Ihanat uikkarit! Meidän neiti joutui odottamaan ensimmäistä uimareissuaan 1v9kk ikään saakka, kun tyhmä äiti ei ole tajunnut viedä aikaisemmin uimaan. Onneksi edes nyt tajusin, tyttö nimittäin myös osoittautui aikamoiseksi vesipedoksi. Mä olen vain seurannut lasta, että milloin alkaa näyttää siltä, että on kylmä tai väsy, että lähdetään pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on niin söpöt !

      Mutta hei parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;) Niin se varmaan on paras toimia, lapsen mukaan.

      Poista
  7. Hitti meilläkin, tosin lapset kivan "turvallisen arkoja" veden kanssa, ettei 4-vuotiaskaan tee mitään uhkarohkeaa. Kuumana päivänä saatetaan kyllä olla parikin tuntia putkeen rannalla, jos ei ihan kamala paahde ole.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi se ois ihanaa, toivottavasti meillekin tulis tota arkuutta vähän :D rannallahan ne kesäpäivät menee kivoiten !

      Poista
  8. Tänään pääsi meidänkin mimmi uimaan! Suuna päänä veteen ja syvemmälle, ei mitään varovaisuutta vaan päättömästi vaan :/ tietäähän se että huuto tuli kun piti lähteä pois..ehkä 10min oltiin ja illalla käytiin sitten uusiksi.

    Heppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kuulostaa niin tutulta :D ehkä sitä varovaisuutta tulee sitten jossain vaiheessa, toivotaan !

      Poista
  9. Ihania kesäkuvia!<3

    Uiminen täälläkin on IN!:D Pienestä sitä voikin riemuita! Ja noi uikkarit, voi kääks niin ihanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 hei me voitas tulla joku arkipäivä tässä uimareissulle teidän huudeille ? mahti idis !

      Poista
  10. Postauksessa jossa mietit että mitä laittaisit milasta iholle siis tatuointia niin mulla on lapseni piirustus sääressä. Siinä sinulle idea 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana idea <3 katsotaan vaan maltanko sinne asti odotella, mulla on nyt mielessä kypsynyt pari ideaa myös.

      Poista
  11. Me oltiin eilenkin 4 tuntia rannalla, joista 3h50min lapsi oli vedessä.. Et mikä ihmeen aikaraja :D.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3