tiistai 1. huhtikuuta 2014

Parisuhde vaipparallin keskellä


Tälläistä postausta on toivottu lähes Milan syntymästä saakka, vasta nyt olen kuitenkin täysin valmis kirjoittamaan asiasta. Eihän minulla olisi ollut tarpeeksi kokemusta vielä parin kuukauden vanhemmuuden jälkeen, hormoonihuuruisilla ensimmäisillä viikoilla tämä teksti olisi varmasti ollut täysin erilainen. Nyt kun vauvavuotta on enää vajaa kolme kuukautta jäljellä osaan paremmin kertoa kokemuksistamme ja käydä läpi meidän "selviytymistarinaa". Lähipiiristä on pienen ajan sisään kuulunut paljon erouutisia, niin lapsellisilta kuin lapsettomilta tutuilta, se herätti myös minut pohtimaan omaa parisuhdetta ja mieleen juolahti vihdoin kaivaa tämä luonnos myös blogin arkistoista.




Sana ero kuulostaa ihan absurdilta sanalta kun miettii omaa suhdetta, kaikki on niin hyvin ettei sitä osaa kuvitellakkaan mitään joka voisi johtaa tuohon. Väkisinkin sitä kuitenkin joskus sortuu miettimään omalle kohdalle kun ympärillä eroja tapahtuu kuin sieniä sateella. Ollaan kihloissa, on jo lapsia ja silti asiat ajautuvat siihen viimeiseen pisteeseen. Meillä onneksi osataan puhua niistä vaikeistakin asioista eikä asioita padota sisälle. Siksi mun on jotenkin vaikea tajuta se asia miten parisuhde jossa on ollut niin suuri liekki että on hankittu lapsia ja/tai menty kihloihin voi pienessäkin ajassa kuivua kokoon niin ettei sen eteen kannata enää taistella ja on parempi lähteä eri teille ? Joka tapauksessa kuulun siihen kastiin jotka ajattelevat että lapset eivät saa olla ainoa syy jatkaa suhteessa, parempi kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton jossa vanhempien välit ovat tulehtuneet.

"Vauva ei koskaan pelasta parisuhdetta. Päinvastoin vauvan myötä suhteessa olevat ongelmat voivat moninkertaistua. Vauvan syntymä vie kotona vallitsevan tunnelman aina toiseen potenssiin, olipa kyse vihamielisestä tai onnellisesta tunnelmasta."

Tyytyväisenä voin todeta että meillä kotona tunnelma on jatkunut onnellisena myös vauvan tulon jälkeen, onnelisuus vain kasvaa päivä päivältä. Kaiken kaikkiaan meillä on mennyt todella hyvin Milan syntymän jälkeinen aika, ensimmäiset viikot tosin menivät tällä äidillä melkoisen hormoonimyrskyn pauloissa ja saatoin romahtaa itkemään ja suutahtaa ihan pikkuriikkisistäkin jutuista. Onneksi kuitenkin pahemmilta kriiseiltä ollaan vältytty, oikeastaan en tiedä osataanko me edes kunnolla riidellä Nikon kanssa. Pikku kinoja, väittelyjä, töksäytyksiä ja mökötystä kyllä esiintyy, mutta meillä ei koskaan mennä pahalla mielellä nukkumaan, se on yksi perus säännöistä. Asiat selvitetään aina puhumalla, koko meidän parisuhteen aikana tässä huushollissa on oikeasti korotettu ääntä kunnolla ehkä just ja just kaksi tai kolme kertaa. Me arvostetaan toisiamme liikaa että sorruttaisiin haukkumaan tai väheksymään toista. Olen itsekkin ihan äimänä kuinka hyvin meidän tiimi on pelannut koko tämän ajan yhteen, se johtuu osaltaan varmaan siitä että meistä molemmat tietää ruutunsa ja hoitaa hommansa parhaansa mukaan.




Erittäin tärkeää on toisen huomioiminen, se on perusta taistelussa tylsää ja rutiinien täyteistä arkea vastaan. Muistetaan kehua toista ja tehdä kivoja asioita oli se sitten roskien vieminen, ruoan laitto, imuroiminen tai vaikka niskahieronta pitkän päivän päätteeksi. Aamu alkaa pusulla ja niillä kolmella sanalla ennen kuin Niko lähtee töihin ja näihin samoihin asioihin päivä myös päättyy illalla nukkumaan mennessä. Itse sorrun usein imeliin lässytyksiin onnellisuuspuuskissani mutta onneksi Niko on sen verran jörrikkä ettei meidän suhde mene ihan liian ällöromanttiseksi pumpuliksi. Toki osataan antaa toisillemme myös omaa aikaa ja tilaa jos sille on tarve. Ymmärretään jos toisella sattuu olemaan myös niitä huonojakin päiviä, koitetaan tsempata ja piristää, mutta tarpeen tullen saa vähän kiukutellakkin ja päästellä höyryjä pihalle.

Tukiverkko on yksi avainsanoista, ja haluan näin julkisesti kiittää meidän molempia mahtavia mummoloita ! ♥ Hoitoapu on mahdollistanut sen että olemme saaneet tämän 9kuukauden aikana myös aikaa ihan vain meille kahdelle. Olemme päässeet kahdestaan treenaamaan, ulos syömään, elokuviin, katsomaan lätkää ja nyt viimeisimpänä vietettiin kokonainen lauantaipäivä kahdestaan kotona remontoiden. Vaikka Mila on meille kaikki kaikessa myös nuo kahden keskiset hetket ovat äidille ja isälle jaksamisen kannalta kullan arvoisia. Tämän voi varmasti allekirjoittaa ihan jokainen ? Ensi kesänä repäistäänkin ensimmäistä kertaa ja vietetään myös yö ihan kaksin ja pikku typy pääsee ekaa kertaa yökylään.




Me molemmat ollaan saatu kasvaa ja varttua ehjässä perheessä ja se on todella suuri motivaation lähde meille pitää myös oma parisuhde ja perhe kasassa. Halutaan tarjota sama Milalle mitä meidän vanhemmat ovat meille tarjonneet, äiti ja isi saman katon alla. Niko on myös se ihminen jonka kanssa haluan vielä mummona ja pappanakin kävellä käsikädessä samanlaiset tuulipuvut päällä iltalenkillä.




VINKKI ! Yhteinen harrastus tuo parisuhteeseen paljon potkua ! Näin me ollaan se ainakin koettu, sen jälkeen kun mun Fit mom-projekti alkoi niin Nikokin innostui panostamaan omaan saliharrastukseen entistäkin enemmän. Nyt treenataan molemmat samankaltaisilla treenijaksoilla, kotona kokkaillaan enemmän yhdessä ja puhutaan treenauksesta, lihaksista ja terveellisestä ruoasta. ;)

En kirjoita näitä asioita luodakseni täydellistä blogikulissia, niin kuin joku pessimisti voi tätä lukiessaan ajatella. Meillä oikeasti menee todella hyvin ja koko meidän perhe elää nyt onnellista ja seesteistä aikaa. Tietysti tän kaiken mahdollistaa osaltaan myös yleisestiottaen hyvin tyytyväinen ja aurinkoinen vauva joka nukkuu yönsä suhteellisen hyvin. Ja tietenkään tulevaisuudesta ei kukaan osaa sanoa, rehellisesti sanottuna mua jopa vähän pelottaa että tuoko se mukanaan jonkun överi ison kriisin, kun tähän asti ollaan päästy näin "helpolla". Luotto on kuitenkin todella vahva, että mitä ikinä tuleekin eteen niin kyllä me siitä selvitään, oli se mitä tahansa. Rakkaus on aina se suurin ja sen voimalla mennään vaikka läpi harmaan kiven. 

Eletään päivä kerrallaan, murehtimatta huomista, sillä onni on tässä ja nyt ! 









48 kommenttia:

  1. Mä en tiedä miksi mutta hormonihuuruissani meinasi itku päästä kun luin tämän tekstin! Ihana postaus, ja kuvat kruuna akaiken. <3

    Mä olen niin samaa mieltä sinun kanssasi monessakin asiassa, parempi on kaksi onnellista kotia kuin yksi onneton. Ihan kamalasti täälläkin päin on saanut kuulla erouutisia.. :( Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa.

    Me ollaan Aapon kanssa molemmat "eroperheistä" ja ollaan yhdessä päätetty että porskutetaan tämä elämä yhdessä, hautaan saakka, vaikka väkisin!:D ! Ollaan päätetty myös että sellaista asiaa ei meiden eteen tule, joka voisi johtaa eroon. Asioista täytyy puhua ja antaa toiselle omaa tilaa, sekä myös se kahdenkeskeinen aika on todella tärkeää. <3

    Yhdyn viimeiseen lauseeseen täysin!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana mama <3 ihana jos tää herkistää, tosin sulla aika iso osa syyllinen taitaa olla tuo masuasukki ;)

      Se on varmaan tää kevät, oon pannut merkille että keväällä ja alku kesästä saa aina kuulla erouutisia eniten !

      Hyvältä kuulostaa teidän meininki, ja te ootte niin onnellisen olonen perhe muutenkin että lukeudutte mulle ainakin sellaiseksi ikuisuuspariksi <3

      Poista
  2. Ihanaa lukea, että teillä menee hyvin! :) Meillä oli jossain vaiheessa miehen kanssa hankalaa, kun yöt valvoin ja tuli tiuskittua toiselle. Mutta itse olen koko ajan ajatellut, että vaikka tekisi mieli erota, niin odotan tämän ensimmäisen vauvavuoden loppuun ja palaan sitten asiaan, jos vielä tuntuu siltä. Eikä kyllä tunnu! :D Nyt tuntuu, että kaikki on taas kuin aiemminkin. On totuttu uuteen rytmiin ja elämäntilanteeseen. Ja nyt viikonloppuna kävimme ensimmäistä kertaa kahdestaan syömässä ja elokuvissa, teki kyllä niin hyvää! :)

    Tuntuu, että raskausaikana paljon pelotellaan siitä, kuinka vaikeaa tulee olemaan parisuhteessa. Ja totta se onkin, vaikeaa on ollutkin. Mutta ihanaa on lukea myös näitä tekstejä, joissa ihmiset voivat parisuhteissaan hyvin, vaikka vauva onkin tullut taloon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa on kun menee hyvin :) Tottakai niitä hankaliakin jaksoja varmasti tulee ja se on ihan normaalia. Oi ihanaa kun tekin olette saaneet omaa aikaa, se tosiaan tekee ihmeitä ! Mukava myös kuulla että nyt kurssi on kääntynyt muutenkin parempaan suuntaan.

      Samaa mieltä, neuvolassa varsinkin ! Tuntui välillä siltä että meille erityisesti povattiin vaikeaa vauva-aikaa kun oltiin niin vähän aikaa oltu yhdessä kun plussattiin, toisin onneksi kävi :)

      Poista
  3. Ihana kirjoitus teidän parisuhteesta. Itselläkin lähipiirissä, TODELLA moni pariskunta on eronnut kun lapsi on noin vuoden vanha. Ja se on sellaisen asia, joka minun on ollut tosi vaikea ymmärtää. Toki koskaan ei voi tietää mitä ongelmia heillä on ollut ja varmaan eroon on ollut syynsä. Itse en vain voisi kuvitellakaan, että kun kerran lapsi on yhdessä haluttu tehdä. Niin kuinka jo vuodessa, mieli voi muuttua.
    Minulle tärkein asia tällähetkellä on se,että voin antaa lapselleni ehjän perheen <3
    Tosi hyviä ajatuksia sinulla, olisi mukava itsekkin löytää miehen kanssa yhteinen harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MinttuAnnina. Se on kyllä outoa, oon sitä mieltä että sitä eroa kannattaisi katsoa vasta sen vauva-vuoden jälkeen, yleensä kun se meno silloin helpottaa :)

      Ei muuta kun yhteistä harrastusta keksimään ! <3

      Poista
  4. Ihana postaus <3! Miusta on kiva lukee tälläsiä parisuhde postauksia ja varsinkin jos vauvankin jälkeen on vielä onnea, eikä vaan huutoa ja kirosanoja :). Harmittavan moni pari eroaa vauvavuotena.

    Me ollaan tapeltu vauvan jälkeen paljon enemmän kuin ennen vauvaa, mutta aina kaikki selvitetään eikä oo tarvinnu kertaakaan toista hätyyttää sohvalle nukkumaan :). Itekin kirjotin vähä aikaa sitte meidän parisuhteesta http://fitfatmamatiina.fitfashion.fi/2014/03/14/se-oikea/

    Tälläsistä postauksista tulee tosi hyvälle tuulelle, kiitos :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3 Nimenomaan, onnellisuus voi olla ihan yhtä realistista kuin pelkät riidat ja ja nihkeä parisuhde ! Hei joo, pitääkin käydä lukemassa tuo, on mennyt ihan ohi vaikka sun juttuja paljon luenkin !

      Poista
  5. Ihanaa että teillä menee noin hyvin. :) mutta mä en sitä ymmärrä miksi riitelystä tehään hirvee mörkö aina, jos osaa riidellä rakentavasti niin ei Se Sillon ole paha asia. Jonkun tutkimuksen mukaan parit jotka Sillon tällön riitelee kunnolla (ja tietty sopii) pysyy yhdessä pisimpään. :) Meillä vauva-aika ei oo ollu noin sulokas, vauva heräili puolen tunnin välein niin siinä ei kyllä toisilleen jaksettu olla ku Naantalin auringot päivisin. Nauttikaa siis ihanasti rullaavasta vauva-arjesta, harvoilla Se noin täydellistä on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä oon aiemmin tykännyt riidellä ja kyllä mäkin sen näen sopivissa määrin ihan positiivisena juttuna, mutta ei kai sitä viitsi tyhjästäkään pistää pätäkkää pystyyn ? Ymmärrän täysin, meillä vastaavassa tilanteessa olisi varmasti paljon kiukkuisuutta ja riitoja. Siksi ollaankin nautittu tästä täysin rinnoin kun Mila nukkuu hyvin :)

      Poista
  6. Tuli niin hyvä mieli tätä lukiessa! Minäkin toivon ja uskon että teillä pysyy hynttyyt yhdessä loppuun asti! <3 Ihanan miehen olet löytänyt ja myös toisinpäin. :)

    VastaaPoista
  7. Voi miten kivaa luettavaa tämä oli! Kyynel oli silmässä kun tätä luin <3 Ihanaa et olette onnellisia! Nauttikaa <3 olette niin toisillenne sopivia kun vain olla ja voi! :)

    VastaaPoista
  8. Ihanasti kirjotit muru ♥ Happy for you!! -Ama

    VastaaPoista
  9. nii, tai sitten teidän riidattomuus johtuu siitä että ette tunne toisianne tarpeeksi. te ootte ollu yhessä niin vähän aikaa että teijän parisuhteessa ei ole vielä edes se arki koittanu. olisi oottanu nyt vähän ennen ku tän postauksen kirjotit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä sitä mieltä, että vauvan syntymä läväyttää varmasti ihan kunnolla sen arjen päin naamaa! Ja niitä riitoja kyllä tulee kun mm. väsyttää :D sitä paitsi raivoaminen ja huutoriitely on vääriä riitelytapoja.

      Poista
    2. Voi voi, kyllä mä voin sanoa että meidän suhteessa eletään ihan arkea ja ei me täällä ruusuilla tanssita. Kyllä meillä eriporua ja kinastelua on, kyllä mä väitän että on olemassa vähä riitaisia parisuhteita siinä missä niitä joissa riidellään paljon :)

      Poista
  10. Hyvä teksti! Ihanaa, että olette onnellisia<3 Monen monta onnellista vuotta teille jatkossakin!

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus! Melkei tuli tippa linssii :D Oon kyllä niin onnellinen teijän puolesta :--) Ja tuo vika kuva <3

    VastaaPoista
  12. ihana lukea, kuinka hyvä ja ennen kaikkea kunnioittava parisuhde teillä on. <3 :)
    oon joskus ennenkin kommentoinut, mutta et ehkä muista. mulla on kuukautta nuorempi poikavauva kuin sulla. meillä on kans mennyt ihan hyvin, mutta vastoinkäymisiä on ollut paljon raskauden jälkeen. meidän vauva on herännyt yleensä n. 6-8 kertaa yössä, nykyisin heräilee 3-4 kertaa, mikä on vetänyt molemmat ääriväsymyksen pisteeseen välillä. onneksi tähänkin jotenkin tottuu ja nykyisin tuntuu luksukselta, kun vauva nukkuu välillä 3-4 tunnin pätkiä öisin eikä enää heräile 1-2h välein.
    sitten on ollut kans murhetta mun terveyden suhteen. tulehduksia on ollut 5, kilpirauhasen liikatoimintaa, mahahaavaa. en vieläkään ole täysin terve tän kilpirauhasen suhteen, mutta parempaan päin. tää kaikki on raastanut paljon meidän suhdetta, koska mulla ei oo ollut luonnollisesti kamalasti voimia hoitaa vauvaa sairaana. mutta onneksi on meilläki hyvät tukijoukot.
    mut anyway, uskon niin kuin sinäkin että rakkauteen, kunnioitukseen ja luottamukseen perustuva suhde kestää mitä vain ja rankat ajat vahvistaa. sori, kun nyt tässä tarinoin omaa elämää, mutta herätti vain niin paljon ajatuksia tämä upea tekstisi. <3

    paljon jaksamista arkeen sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, paljon voimia ja jaksamisia teille <3 Toivottavasti sun terveys lähtisi pian parempaan suuntaan, väsymys ja huonosti nukkuva vauva tuohon vielä niin on teillä kyllä jaksamista ! Vähän liikaa yhdelle perheelle.. mutta onneksi on tuo tukiverkko, kyllä te pärjäätte ! TSEMPPI HALIT <3

      Poista
  13. Mun pitäis laittaa mun mies lukemaa toi kohta missä puhutaa toisen huomioimisesta :D Tuntuu että hää vaa aina ruikuttaa multa sitä hierontaa tai muuta, ja mä jään saamatta mitään tommosia huomionosotuksia.. Vaikka meilläkin siis menee hyvin, mutta kyllähän semmoset pienet asiat mun mieltä piristäisi =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah, varmaan tekis ihan hyvää ;) totta puhuen mäkin saan kyllä välillä Nikoa muistutella, mutta on se kivaa kun joskus edes omatoimisesti tekee kivoja juttuja ja muistaa mua myös siellä arjessa <3

      Poista
  14. Osaan eläytyä tilanteeseesi täysin! Monet ovat sanoneet meille, että me ei voida olla näin ällörakastuneita vielä viiden vuoden seurustelun jälkeenkin, eikä kukaan usko, että emme riitele lähes koskaan. Samat asiat täälläkin lukeutuu parisuhteeseen kuin teillä: useita pusuja päivässä, aina lähtiessä ja palatessa, rakkaudentunnustukset vähintääkin ennen nukkumaanmenoa, toisen huomioiminen ja kunnioittaminen pienillä teoilla, ja puhumme asiat selviksi ennenkö ne ehtivät siihen pisteeseen että toista alkaa kovaan ääneen haukkua ajattelemattomasti. Meillä vasta vauva tulossa, mutta uskon että kun parisuhteen peruspilari on tukeva ja hyvin kasassa niin sama meno jatkuu kuin tähänkin asti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana kuulla että meitä hempeilijöitä löytyy muitakin ;) ja te vielä 5vuoden jälkeenkin ! ihanaa. Onnea tulevaan perheenlisäykseen <3

      Poista
  15. Aivan ihana teksti <3 Tuli kyyneleet välillä silmiin tätä lukiessa. Olen silloin tällöin käynyt lukemassa blogiasi kun on halunnut herätellä vähän vauvakuumetta :D Suloinen blogi ja teistä parina on saanut juuri tuollaisen onnellisen, rakastuneen ja seesteisen mielikuvan :) Olen itsekin huomannut että tänä keväänä on todella moni eronnut tai eron partaalla :/ Kevät taitaa muutenkin olla jotain erobuumiaikaa. Lisääntyvä valon ja auringon määrä sekoittaa pään ja saa miettimään olisiko se ruoho sittenkin vihreämpää aidan toisella puolella. Kun tapasit Nikon mistä tiesit että hän on se oikea? Oliko kaikki alusta lähtien helppoa ja ihanaa yhdessä että toisen kanssa oli hyvä olla? Vai menikö jalat alta ja maailma suistui radaltaan ja intohimo ja vetovoima veti puoleensa kuin magneetti koko ajan? Itselläni on kokemusta kummastakin vaihtoehdosta ja useampien kanssa mutta siltikään en vieläkään tiedä kumpi noista on parempi vai onko kumpikaan. Ehkä jokin noiden sekoitus mutta kun se menee aina niin että se on jompi kumpi joko helppoa ja ihanaa tai sitten hullu vetovoima ja jalat alta heti mutta ei kovin helppoa. En tiedä olet minua nuorempi mutta vaikutat todella mukavalta ja maanläheiseltä joten ajattelin kysyä että mikä sinun mielipiteesi on tähän minua mietityttäneeseen asiaa. Kaveritkin ovat kaikki eri mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, ihanaa että tää herättää teissä lukijoissakin tuollaisia tunteita <3 ja vitsi miten kiva motiivi sulla on käydä lukemassa meidän löpinöitä ! Vauvakuume on paras kuume ;)

      Juu ja todellakin on erobuumi aikaa ja jatkuu aina sinne alkukesään, oon pistänyt saman merkille !

      Mä taisin rakastua Nikoon jo ennen kun sanoin sille sanaakaan, kun ekaa kertaa hänet näin niin tuli ihan selkee ajatus että tuo mies mun on pakko saada. Ensimmäistä kertaa ikinä tein myös aloitteen ja sillä tiellä ollaan. Mä veikkaan että meillä oli vähän noita molempia, koska en osaa suoraan vastata. Ensimmäiset kuukaudet kuljin pää pilvissä ja kun tulin raskaaksi 5kuukauden kimpassa olon jälkeen suhde ehkä realisoitui mutta shokin jälkeen hyvä olo ja valtava onnellisuus vain jatkui :) Ihanasti sanottu, kiva että tulee sellanen fiilis musta ihmisenä !

      Poista
  16. Piti vielä lisätä tuohon aikaisempaan viestiin mutta en pystynyt. Ipadilla on vähän hankala kirjoittaa kommentteja että aurinkoista kevättä teidän koko perheelle :)

    VastaaPoista
  17. Olipas kaunis teksti<3 Minä kans kolmen alle 3v lapsen äitinä oon niin kiitollinen tuosta puolisosta. Niin hyvin ollaan yhdessä selvitty kaikesta, ilman suurempia riitelyitä. Meillä toisen kunnioittaminen on myös ollut se avainsana onneen :) ja arjen pienet piristykset. Nyt ollaankin lähdössä toista kertaa lasten jälkeen kahdestaan ihan yöreissuun ja ihan mahan pohjasta ottaa. :D Niin hyvältä tuntuu vieläkin se harvinainen, kahdenkeskinen aika. <3 onnellisia vuosia teille! :) -MiiaS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että pidit<3 Mahtavaa parisuhdereissu, perhoset vatsan pohjalla on ihan paras tunne ! Kiitos ja samoin teille Miia <3

      Poista
  18. Kiva teksti. Mää koen kans meidän parisuhteen aika samankaltaisena, en voisi koskaan kuvitella että minkäänlainen riita saisi ajattelamaan eroa.. se ajatus tuntuu niin kaukaa haetulta... Itsekkin aiemmissa suhteissa olen ollut riitaisa ja ero usein mielessä. Mutta tämän ns oikean kanssa ei koskaan oel käynyt mielessäkään. Ero ei oo meillä ratkaisu. Joskus väitellään kyllä mielipiteistä ja mökötetään hetki, mut sit taas sovitaan. Vauva-arkikaan ei ole saanut meitä toistemme kimppuun! <3

    Ihana teksti Essi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että teilläkin onni kukoistaa ja on samat sävelet <3 jeps, sama juttu muuten täällä, aiemmissa suhteissa on kyllä riidelty enemmän kuin laki sallii :D

      Kiitos <3

      Poista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava että postauksella on piristävä vaikutus <3 Juu ehdottomasti oon kyllä samaa mieltä tuosta että jos yhteiseloa parempi vaihtoehto on olla erillään niin toki se on parempi vaihtoehto jos kotona ei olla onnellisia. Toivottavasti teillä kuitenkin vauva-vuoden jälkeen helpottaa ja se tunne löytyisi ja pysyisitte perheenä. Eihän sitä koskaan tiedä ;)

      Poista
  20. Ohoh lähtipä taas liian aikasin :D Siis kun oli puhetta jos ns. vuoden päästä erotaan. niin siis meillä vähän katsotaan miten menee tuon parisuhteen kanssa kun ollaan välillä oltu niin vaakalaudalla.
    Onneksi kuitenkin nyt menee hyvin ja molemmilla on hyvä olla kotona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla että nyt kuitenkin menee jo paremmin, tsemit jatkoon <3

      Poista
    2. Siis oon niin torvelo. Sain jo poistettua ton kommentinkin :D
      mutta kuitenkin! Kiitos ♡

      Poista
  21. Kiva kuulla positiivisiakin kokemuksia. Mullakin tosin tuli mieleen, että olette niin vähän aikaa olleet yhdessä, että sillä on varmasti melko paljon vaikutusta (ainakin oman kokemukseni mukaan), mutta väliäkös hällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en väitäkkään etteikö sillä olisi väliä, koska olen kokenut sen todella positiivisenä juttuna meidän kohdalla :) Tuore suhde ja "alkuhuuma" on varmasti auttanut osaltaan meitä tämän vauvavuoden aikana !

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3