keskiviikko 27. elokuuta 2014

Essi & puolenvuoden superdieetti


Ei, en ole menossa Jutan ohjelmaan, voitte huokaista helpotuksesta. Ihan niin retuperälle en kondistani ole kesän aikana kurauttanut. Onneksi. Uusi puolenvuoden kroppaproggis on kuitenkin taas alkamaisillaan ja mua jännittää ihan älyttömästi ! Ensi maanantaina starttaa uusi elämä, uusi jakso, uusin tavoittein, oikean valmentajan kanssa.

Sain vuosi sitten Nikolta syntymäpäivälahjaksi lupauksen - lupauksen palkata mulle oikea personal trainer projektiin jossa saavuttaisin oman unelma vartaloni. Vuosi sitten en ollut vielä moiseen valmis, synnytyksestä oli aikaa vain muutama kuukausi, täysimetin ja yleiskunto ihan retuperällä. Nuo tekijät estivät täyspainoisen projektin aloittamisen vielä silloin. Tänä syksynä asia on toisin, imetys alkaa olla ohi, olen henkisesti sekä fyysisesti valmis toteuttamaan unelmani. Nyt on sen aika ja ensi kesänä olen siinä kropassa mistä olen aina unelmoinut. Kropassa jossa tunnen itseni kauniiksi, hyvinvoivaksi sekä ennen kaikkeaa omaksi itsekseni ja olen sinut itseni kanssa - nyt se on sanottu ääneen, enää ei voi perääntyä ! Ensi maanantaina kutsuu lenkkipolku, sali ja ah niin herkullinen dieettiruoka.




Teistä lukijoista oli viime syksynä ja talvena suuren suuri apu, kun saavutin ensimmäisessä projektissani tavoitteeni. Pudotin raskauskilojeni lisäksi 12kiloa ja sain elämääni aivan uudet elintavat sekä urheilu palasi osaksi arkea. Nyt kesällä on höntsätty ihan liikaa, lenkkeilty vain satunnaisesti ja nautiskeltu lukemattomia herkkuja. Tästä helposta elämästä jäi vyötärölle kesän jälkeen reilu 4kiloa, eli nyt on aika startata uusi projekti, sillä maalissa ei vielä olla lähellekkään.

 Toivottavasti te siellä ootte valmiita lukemaan taas treenijuttuja kyllästymiseen saakka, sillä nyt alkaa vielä rutkasti kovempi homma kuin viime syksyn FitMom-projekti. Nyt on aika laittaa 110% lasiin ja kuoria itsestään se paras versio esiin sekä saavuttaa viimein mahdollisimman kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tehdä oikeasti siitä urheilusta ja terveellisestä ruokavaliosta pysyvä elämäntapa ja oma nautinto. Muuttaa omaa ajatusmallia monia asioita kohtaan sekä arvostaa itseä ja omaa vartaloaan niiden vaatimalla tavalla. Oppia myös rakastamaan itseä ehdoitta.

 Mä oon valmis aloittamaan tuon matkan, matkan kohti uutta minää. Toivoisin että ootte messissä samanlailla kuin vuosi sitten ! Motivoitte mua niin suuresti ja teidän kautta saan voimaa mielettömästi onnistua tavoitteissani, se nähtiin jo FitMomin aikana. Riittääkö siellä puolen mielenkiinto tulevaan projektiin ? Mulla oli idea aloittaa taas samanlainen viikkokatsaus-postaussarja kuin viime syksynäkin, oisko se hitti vai huti ?

Loppuun vielä muistutus ihan itsellekin siitä mihin asti viime treenijakson aikana päästiin...



Voin taata että ensi keväänä muutos on monta astetta kovempi ! ;)

Huomenna meidän pesue starttaa kohti Helsinkiä ja Katajanokan terminaalia, josta illalla lähdemme naatiskelemaan vielä ennen projektin alkua Tukholman risteilystä Viking Linelle. Luvassa on mm. allekirjoittaneen syntymäpäivät perjantaina Tukholmassa shoppailun merkeissä, perheen keskistä laatuaikaa, hyvää ruokaa ja pikkumimmin ekan ulkomaanreissun fiilistelyä. Ihanaa päästä vielä kunnon irtiotolle arjesta näin syksyn kynnyksellä !

Blogi hiljenee muutamaksi päiväksi, joten ihanaa loppuviikkoa kaikille. ♥






31 kommenttia:

  1. Go Essi!! Sä kyllä pystyt siihen! Leivotaan sit blogitreffeille vaan terveyspullaa tästä eteenäin niin pysyy nää mammat kondiksessa :)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Melina tsempeistä :) Mutta kyllä tuo herkuista kieltäytyminen luonnistuu viime talven jälkeen varmasti tänäkin vuonna, joten mun takii ei tarvii terveyspullia leipoa ! ;)

      Poista
  2. Jee mie ainakin luen innolla :))!!
    Miullaki levis homma kesällä,mut nyt jo parempaan suuntaan menossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee jee, tän mä melkein arvasinkin että Tiina ainakin lukee ;) Me löysäiltiin tää vloppu vielä kun oltiin reissussa ja huomenna on vielä juhlia, mutta maanantaina se arki sit alkaa. APUA :D

      Poista
  3. Tuo Fit Mom projekti oli kyllä aivan älyttömän kiva, ja kiinnostava - innolla rupean seuraamaan myös tätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä onnistunut jakso, toivotaan että tämäkin :)

      Poista
  4. Ihanaa seurata sun projektin edistymistä!! Tsemppiä Essi <3 oot mun ehdoton idoli kunhan pääsen laittamaab itseänikin kuntoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emmi <3 nostaa hymyn huulille aina tällänen kommentti. Nauti sä kuitenkin vielä ihanasta babu bellystä ;)

      Poista
  5. Jes! Ja ehdottomasti hitti! Mulla starttaa kans hääkuntoonprojekti maanantaina eli kiva seurata sun etenemistä! Jospa se motivoisi itseäkin!

    Tsemppiä Essi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wihii mahtavaa, tsemppiä sinnekin :) Vitsi kun olis itelläkin tollanen motivaattori kun häät <3

      Poista
  6. Hienoja ja tsemppiä! Saisinkohan itestäni kanssa puskettua esiin fitimpää versiota, kovasti olisi kyllä halua yrittää. Motivaationa voisi toimia se hääpuku ensi vuonna :D

    http://aitinaomanlainen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :) kyllä varmasti saat jos niin päätät ! ja mikä sen parempi motivaattori kuin hääpuku <3

      Poista
  7. Kiinnostaa! Motivoit samalla myös kaikkia muitakin. Tsemppiä, hyvin sä vedät ;)

    VastaaPoista
  8. Seuraan ehdottomasti! :) Rohkea olet, mä en voisi moisia kuvia itsestäni julkaista. Jotain tai PALJON on täälläkin tehtävä ensi kesäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu ! Mulle oli kyllä ihan karseen iso kynnys lisätä nuo kuvat ekaa kertaa alku kesällä tänne, mutta palautteena sain niin paljon positiivistä että oon onnellinen että uskalsin :)

      Poista
  9. Tsemppiä Essi! Mullakin on menossa iso elämäntapamuutos Personal Trainerin kanssa. Tuloksia on tullut, mutta maaliin on vielä paljon matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hyvä juttu, tsemppiä sinne myös omalle matkallesi !

      Poista
  10. Go Essi, hengessä ollaan mukana! Toivon että julkaiset paljon ruoka&treenivinkkejä, jos vaikka itsekin innostuisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla :) Niitä tulee varmasti tässä syksyn/talven aikana PALJON :)

      Poista
  11. Tsemppiä! Mä en henk.koht usko yhteenkään diettiin, tiukkaan treeniin jne. Avainsana on pysyvä elämäntapa muutos, silloin ei paino jojoile ;) Joku dietti voi olla ok siihen homman aloitukseen, että saa nesteet pois kehosta ja samalla pari kiloa. Hitaasti hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pysyvää muutosta tässä myös itsellä on tarkoitus hakea, saada itsensä kuntoon puolessa vuodessa ja ylläpitää kuntoa opituilla tavoilla :)

      Poista
  12. Mahtavaa Essi! Onpa mukava seurata edistymistäsi ihan aitiopaikalta! Tästä lähtien voidaankin treffailla meillä, sillä oon niin surkean laiska leipuri... Eli porkkanatarjoilu sopii myös tänne paremmin kuin hyvin! :D Tsemppiä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paula <3 joo oottakaapas vaan kun rupeen hajoilee teille tätä mun projektia niin se ei aina välttämättä oo niin mukavaa ;) Mutta joo, porkkanatarjoilut tulee olee kova sana :D

      Poista
  13. Sä oot essi niin upee! Täällä kaivataan motivaatioo, joten paljon vaan reenipostauksia. Tsemppiä seuraavaan rutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 KIITOS ! Saamasi pitää, ensi viikosta lähtien niitä rupee tippumaan tasaisesti.

      Poista
  14. Tämä menee nyt ohi postauksen aiheen mutta olisi kiva tietää mihin välikausihaalariin päädyitte, kun niistä aikasemmin kirjoittelit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postaus on tulossa, toivottavasti saisin jo ensi viikolla koottua :)

      Poista
  15. Hei pitääkin lukea tuo :) Mutta siis korjauksena vielä että projektin jälkeen ei oo tarkoitus palata enää niihin huonoihin herkuttelu elämäntapoihin vaan pysyä opituissa paremmissa ja terveemmissä tavoissa ja pitää se liikunta arjessa pysyvästi :)

    Kiitos kommentistasi <3 Juuri tälläsen palautteen takia sitä rohkeutta haluan jatkuvasti kaivaa jopa lisää !

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3